Sendain uimarannat olivat jääneet kokematta ja se puute piti korjata. Tilaisuus tuli eräänä lauantaina. Aurinko paistoi, joten Minä, K ja eräs japanilainen kaverimme N lähdimme käymään Shobutahaman julkiselle uimarannalle viettämään piknikkiä ja nauttimaan vedestä.
Sendain kaupungista itään löytyy kyllä olevinaan rantaa, mutta se itseasiassa on paikkana vähän tylsä eivätkä paikalliset arvosta sitä uimarantana. Siellä ei ole palveluja eikä oikein mitään muutakaan. Sen sijaan hitusen pohjoisempana, jos viitsii nähdä hieman kulkemisen vaivaa, sijaitsee Shichigahaman 18 000 asukkaan kaupunki josta löytyy aivan upea Shobutahaman ranta. Se sijaitsee Sendain päärautatieasemalta noin 18 km koilliseen.
Kohti Shichigahamaa
Lähdimme K:n kanssa lähijunalla Shichigahamaan. Nousimme Shiogaman asemalla pois ja kävimme aseman lähistöllä olevasta supermarketista ostamassa piknikkieväät. Japanilainen ystävämme N tuli autollaan hakemaan meitä ja ajoimme sieltä uimarannalle noin kuuden kilometrin päähän.
Suositulla julkisella uimarannalla on tietenkin oma, maksullinen parkkipaikka. Lauantaina ja aurinkoisena päivänä se tietty oli lähes täynnä autoja, mikä tarkoitti että rannalla olisi paljon väkeä. Parkkipaikalta oli vain sadan metrin kävely alueelle, mikä varmaan jossain Kalajoella tarkoittaisi että meri näkyy jo, mutta täällä ranta oli piilossa. Eteemme kohosi korkea, silmänkantamattomiin jatkuva betonivalli, kuin Kiinan muuri konsanaan.
Betonivalli, Miyagin vartija
Vuoden 2011 tuhoisan tsunamin jälkeen kaikkialle Sendain rannikkoalueille on rakennettu valtava suojavalli. Toinen merkki katastrofista on se, että lähes kaikki alavien alueiden talot ovat uusia. Muistan kun viime vuonna kävin Sendaissa erään rannan lähettyvillä ja ihastelin hienoa rakennuskantaa. Vasta nyt tajusin, mistä näkemäni hienous johtui: kaikki talot rannan lähettyvillä ovat upouusia. Kova maanjäristys ja sitä seurannut hirvittävä tsunami oli tuhonnut lähes kaiken entisen! Suomalaisen on vaikea ymmärtää, miten kammottava vuoden 2011 katastrofi oli Sendaille ja sen lähialueille. Koko Miyagin ja Fukushiman läänien rannikkoalue oli kokenut käytännössä täydellisen hävityksen. Tuhansia koteja ja elinkeinoja oli tuhoutunut, hirveä määrä ihmisiä kuollut, kokonaisia idyllisiä kyliä yksinkertaisesti pyyhkiytynyt olemattomiin vielä useita kilometrejä rantaviivasta sisämaahan päin. Sellainen isku jättää eloonjääneisiin jälkensä, mutta japanilaiset ovat sitkeitä: he ovat eläneet täällä tuhansia vuosia jatkuvien luonnonkatastrofien armoilla ja aina nousseet tuhkasta uudelleen. Uudet kauniit kodit osoittavat, että toivo elää, vanhan tilalle tehdään entistä ehompaa, eivätkä japanilaiset anna periksi. Rantavallien rakentamisella varmistetaan, ettei sama toistu enää koskaan.
Mutta nuo ikävät ajatukset eivät saaneet meissä rantamatkaajissa tuona aurinkoisena lauantaina jalansijaa, sillä kyseisenä päivänä Tyyni valtameri oli päättänyt näyttää meille ja lukuisille muille innokkaille vapaapäivänviettäjille vain pehmeän puolensa. Kavuttuamme vallin huipulle meitä odotti ihana, piristävä ja mieltäylentävä näky: mahtava, kilometrien mittainen hiekkaranta jota Tyynimeri huuhtoi tasaisilla mainingeillaan. Pitkät aallot murtuivat rauhallisesti rantaan ja huuhtoivat vesirajan hiekkaa kauniin sileäksi. Satoja ihmisiä istui rannalla palvomassa aurinkoa tai leikkimässä vedessä. Myyntikojut tarjoilivat helteeseen viilennystä kylmien juomien ja jäätelön muodossa. Kauempana iso risteilyalus lipui kohti Hokkaidoa.
|
Näkymä suojavallilta rannalle. Porukkaa riitti. Rakennukset ovat kioskeja. Uimakoppeja ei löytynyt. |
|
Ranta etelään päin. Valli jatkuu kauas. |
|
Näkymä pohjoiseen. |
Piknikki hiekanjyvien kera
Emme halunneet pahimpaan tungokseen, joten kävelimme rantaa pitkin hieman vasemmalle jossa oli väljempää. Levitimme piknikkikankaan ja aloimme asetella eväsherkkuja keskelle. Otin sandaalit pois, mikä osoittautui virheeksi jo ensimmäisen paljaan jalan astuttua sannalle: aurinko oli käristänyt hiekan polttavan kuumaksi! Pitelin jalkoja kankaan reunalla. Muuten hiekka oli todella upeaa, aivan hienoa jauhoa jollaista en ole ennen kokenut. Hiekanjyvät olivat niin pieniä että yksittäistä jyvää oli vaikea erottaa silmällä. Muuten kauniissa ja ihanan tuntuisessa hiekassa oli tosin yksi odottamaton puoli: jyväset ovat niin kevyitä, että pienikin tuulenvire nostaa ne lentoon. Piknikkiämme haittasi hitusen se, että tuuli puhalsi hiekkaa eväisiin ja juomalaseihin. Oli pakko pitää rasioiden kansia kiinni ja ottaa ruoka ripeästi. Toisaalta tuskin muutama hitunen hiekkaa ruuansulatukselle huonoa tekee. Syöväthän jotkut elukatkin kiviä parantaakseen pötsin toimintaa.
Siinä sitten nautiskelimme eväitä, kylmää vihreää teetä ja inkiväärisimaa. Ihmettelimme porukalla, miksi rannalla oli valtava määrä retkeilytelttoja. Tuntui että vähintään puolet jengistä oli ottanut teltan mukaan. Satoja telttoja pitkin rantaa. Tuumimme, että ehkä ihmiset suojautuvat pahimmalta paahteelta telttojen avulla ja pitävät niissä tavaroitaan. Väenpaljouteen oli sinänsä selitys: N kertoi että oli koululaisten kesäloman viimeinen vapaa viikonloppu, joten kaikki halusivat tulla nauttimaan rannasta kun vielä ehti. Me puolestamme kerroimme N:lle suomalaisista järvistä ja uimarannoista. Hänestä oli upea ajatus, että järvet olisivat eräänlaista kansallisomaisuutta ja niissä saisi uida vapaasti. Hän oli aivan ällistynyt, kun kerroin että kotini lähellä oli kahden kilometrin säteellä neljä uimarantaa ja kaikki vieläpä eri järvissä.
Parivaljakko minä ja K säheltämässä TAAS kerran!
Eväiden jälkeen vesi alkoi houkutella. Piti siis vaihtaa shortsit uikkareihin, mutta...missä pukukoppi on? Voi taivas varjelkoon. Emme nähneet ainuttakaan pukukoppia missään! N:ää ei uinti kiinnostanut, joten hän jäi vahtimaan tavaroita sillä aikaa kun minä ja K lähdimme etsimään paikkaa jossa vaihtaa vaatteita. Eipä löytynyt ja polttava hiekka kuumotti jalkoja. Minä idiootti olin ajatellut että koppi löytyy nopeasti enkä ollut laittanut kenkiä takaisin jalkaan. Seuraavaksi päätimme etsiä koppia vallin toiselta puolelta. Yllättäen betoni oli paljon viileämpää jaloille. K:kin oli hämmästnyt, sillä hänkin odotti että betoni polttaisi jalkoja aivan hirvittävästi. Ehkä se on huokoista tai hylkii jotenkin aurinkoa. En osaa sanoa. Ylitimme vallin ja näimme kahvilan, jonka edustalla oli suihkukoppeja. Kävelimme sinne asfalttipolkua, joka poltti pahemmin kuin rantahiekka. Kirosin että olin jättänyt laiskuuttani sandaalit ottamatta. Pääsimme suihkukopeille. Sehän olisi muuten kuulostanut hyvältä, mutta ne olivat tietysti maksullisia. Ei tuntunut mielekkäältä maksaa 500 jeniä per turpa, etenkin kun ei ollut tarkoitus mennä suihkuun vaan ainoastaan saada vaatteet vaihdettua. Päätimme kurkata kahvilaan josko siellä olisi vessa. Piha oli terävää sepeliä, joka oli aivan kirotun kamalaa kävellä paljain jaloin. Lopulta pääsimme sisään. No siinä tietysti kävi niin, että japanilainen palvelualttius löi meitä kynsille: kyseinen kahvila olikin ravintola ja meidät ohjattiin heti pöytään. Minä en osaa japania tarpeeksi eikä K häkeltymiseltään kyennyt selittämään, ettemme olleet etsimässä ruokaa. Toisaalta vessaa ei kehdannut tällaisessa paikassa käyttää ellei tilannut jotain. Päätimme että tilataan jotkut halvat limpparit ja kipaistaan vessassa. Suunnitelma oli muuten ihan ok, mutta jostain syystä tarjoiluhenkilökunta ei ollut ihan pätevintä sakkia. Yleensä juomat tuodaan mahdollisimman pian tilauksen jälkeen kaikissa ravintoloissa niin Japanissa kuin Suomessakin, mutta näillä ei homma skulannut. Odotimme juomiamme hirvittävän kauan, emmekä päässeet edes vessaan koska se oli varattu. Otti päähän, kun ajattelimme että N odottaa meitä rannalla yksin ja mietimme että millä me selitämme tämän perseilyn hänelle. Lopulta vessa aukesi ja minä ryntäsin samantien sinne vaihtamaan uikkarit. Homma onnistui ja K teki perässä. Lopulta saimme ne juomatkin, kittasimme ne kurkkuun, maksoimme ja häivyimme. 300 jeniä per naama, eli säästimme rahaa verrattuna suihkukoppeihin ja saimme kylmää limua. Harmi vaan että aikaa meni jonkin verran enemmän. Ja luonnollisesti se pirun sepeli ja asfaltti ruoski jalanpohjia vielä uudestaan. Noh, paska vaatteenvaihtoreissu mutta tulipa tehtyä... Jälkiviisaana olisi pitänyt laittaa uikkarit jalkaan jo kotona, mutta kuka olisi arvannut että julkisella rannalla ei ole pukukoppeja? Suomessa joka helsvatin peräkylänkin rannalla on jonkinlainen koppero tai edes yksinkertainen näkösuoja. Ja toisaalta Suomessa ketään ei kiinnosta, vaikka vaivihkaa vaihtaisit uikkarit siinä rannallakin. K oli sitä mieltä, että tämä taitaa osittain selittää miksi melkein kaikilla oli teltta mukana: ihmiset vaihtavat niiden suojissa vaatteensa.
|
Kaikesta huolimatta limpparia ei voinut moittia: mukit olivat isoja ja juoma kylmää. |
Päästyämme takaisin N:n luo hän ihmetteli missä viivyimme ja oli jo ehtinyt olla huolissaan. Selitimme mitä oli tapahtunut, pahoittelimme ja ihmettelimme koppien puutetta. N oli yhtä hämmentynyt kuin mekin. Hänkään ei ottanut uskoakseen, että noin selvässä asiassa ranta oli niin puutteellisesti varustettu, vaikka muita palveluja kyllä löytyi. Mutta yhtä kaikki, uimahousut olivat nyt päällä ja oli aika kokea reissun kohokohta.
Unohtumaton uintikokemus ihanassa Tyynessämeressä
Astelimme rantaviivaa kohti. Lähellä vettä hiekka muuttui erilaiseksi: se oli paitsi tasaista, myös hämmästyttävän kovaa. Jalalla astuminen ei jättänyt hädintuskin minkäänlaista jälkeä. K:n mielestä vesi ilmeisesti jotenkin sitoi hienon hiekan, muodostaen hirmu kovan seoksen. Kuin hassuntuntuisella lattialla olisi kävellyt.
Minä, vanhana uintihirmuna, menin arkailematta veteen. Huu! Veden osuessa nilkkoihin se tuntui varsin kylmältä. Tiesin kyllä hyvin, että vesi oli lämmintä, mutta 32 asteen helteessä elimistö on niin tottunut kuumuuteen, että 25-asteinen vesi tuntui aluksi kylmältä! Tämän takia vaistomaisesti vähän hidastin menoani, mutta Tyynimeri päätti nopeuttaa: yksi hieman korkeamman puoleinen aalto murtui juuri kohdallani ja kasteli kaiken navasta alaspäin. No sitten olikin ihan sama mennä reippaasti veteen. Ja voi aaaaaah sitä ihanuutta, miten taivaalliselta tuntui kun vihdoin sain itseni olkapäitä myöten jorpakkoon ja lähdin uimaan. Ihanan viileä vesi tuntui paahteessa käristyneelle kropalle juhlalta. Polskin, sukeltelin, nautin. K arasteli minua enemmän, mutta perässä tuli. N ei ollut uinti-intoinen, hänhän ei ollut vaihtanut vaatteitakaan. Mutta sen verran mukavalta vesi näytti, että hänkin sentään tuli kahlaamaan polvista alaspäin.
|
Tyyni valtameri, maailman suurin yhtenäinen vesialue. Tästä seuraava pysäkki itään on Kalifornian rannikko, jonne on matkaa yli 8600 kilometriä! |
Uima-alue oli rajattu. Uimavalvojat tarkkailivat tähystystorneistaan tiettyä aluetta: rantaviivasta noin sata metriä merelle päin oli kellukkeista ja poijuista vedetty pitkä ketju, jota ei saanut ylittää. Minä kun olisin halunnut mennä uimaan pitemmälle ja kokea isoja maininkeja. N kertoi, että joskus on sattunut onnettomuuksia kun varomattomat ovat menneet uimaan liian kauas ja liian syksyiseen aikaan. Tämän vuoksi sekä uintialue että rannan aukiolo oli rajattu vain kesäaikaan. Uiminen oli kielletty muuhun aikaan vuodesta. Itseäni aluksi ärsytti, että joidenkin hölmöjen takia kaikki muut joutuvat kärsimään rajoituksia. Itse kun olen hyvä uimari ja pärjään aallokossa. Mutta toisaalta tämä yhteiskunta on jossain määrin holhoava, mikä on aasialaista kulttuuria. Ja jos se kulttuuri päättää estää onnettomuuksien tapahtumisen rajoittamalla tilaa, siihen on minun ulkomaalaisena tyytyminen. En voi ajatella omasta navastani lähtöisin. Ja kun mietin pitemmälle, ymmärrän kyllä turvallisuusnäkökohdan asiassa. Kaikki eivät osaa varoa, eikä onnettomuuksien tapahtuminen ole kenenkään etu. Mielenkiintoista kuitenkin on, että vasemmalle edetessä rajattu alue loppui, mutta ranta ei: sielläkin osassa rantaa oli muutamia ihmisiä, joista osa uimassa. Ehkä on niin, että uidessasi rajatun alueen sisällä olet uimavalvojien vastuualueella. Jos kuitenkin haluat vapaaehtoisesti riskeerata henkesi, niin saat mennä rajoittamattomallekin alueelle uimaan, mutta vastuu on silloin omissa käsissäsi.
Aallokossa oli hauskaa. Polskimme K:n kanssa ja heiluimme kuin lapset. Välillä etsimme kohdan, johon aallot murtuivat jotta vesi heilauttaisi oikein kunnolla. Viihdyin meressä enkä halunnut tulla pois ollenkaan. K ei ole niin suuri vesipeto kuin minä, joten hän lähti välillä rannalle istuskelemaan N:n kanssa. Ilmeisesti esimerkkini alkoi kuitenkin vetää myös N:ää puoleensa, ja niin hänkin lopulta kävi vaihtamassa vaatteensa ja tuli uimaan. Hänkin ilakoi ja totesi, että kyllä kannatti tulla viileään veteen jäähtymään. Katselimme, kun joku nuorisoporukka keräili merilevistä eräänlaista vihtaa. N kertoi, että se on perinteinen nuorten juttu. Hänkin oli teini-ikäisenä rantareissuilla kerännyt merilevästä kimppuja kavereiden kanssa.
N ja K poistuivat saatuaan kyllikseen. Minä jäin vielä joksikin aikaa ja nautiskelin aalloista ja veden viileydestä. Tultuani lopulta pois N totesi nauraen, ettei ole koskaan nähnyt kenenkään rakastavan vettä noin paljon. Olin ollut reilusti yli tunnin meressä putkeen ja kävin vielä toisenkin kerran. Huomasin pientä fyysistä väsymystä, mutta hyvällä tavalla. Ilmeisesti aallokossa pyöriminen käyttää kuin huomaamatta kropan eri lihaksia ja kuluttaa energiaa.
Aurinko ei hellitä iltapäivälläkään
Istuskelimme vielä auringossa kuivattelemassa. Auringon voima on täällä aivan käsittämätön kesällä. Kun inkiväärilimpparimme oli unohtunut aurinkoon, siitä tuli niin kuumaa juomaa että juominen tuntui vaikealta. Porotus kuivatti uikkarit niin hyvin, ettei ollut enää syytä kikkailla itseään uudestaan vaihtamaan vaatteet vaan vedimme shortsit uikkareiden päälle tehdessämme lähtöä. Pikkuhiljaa rantapäivämme oli pulkassa. Kokosimme tavarat ja lähdimme tallustelemaan kohti parkkipaikkaa. Matkalla pysähdyimme vielä ostamaan mehujäät. Ei ihan hirveästi tehnyt mieli astua N:n autoon; nimittäin parkkipaikalla tuntikausia paahteessa seissyt Daihatsu oli muuttunut liikkuvaksi saunaksi. Taivaalle kiitos tehokkaasta ilmastoinnista.
|
Komea perhonen tuli poseeraamaan. Osaako joku perhostuntija sanoa lajia? |
Pilgrim-näyttely ja surffausranta
Lähtiessämme parkkipaikalta N halusi näyttää meille jännän paikan. Lähistöllä oli jonkinlainen toimintakeskus, jonka pihalla oli puinen talo. Talossa oli näyttely englantilaisista pilgrim-uudisasukkaista, jotka seilasivat neljäsataa vuotta sitten Mayflower-laivalla Amerikkaan ja perustivat Plymouthin kaupungin. Plymouthista tuli Shichigahaman ystävyyskaupunki vuonna 1990 osana Shichigahaman kansainvälisyysohjelmaa, ja siksi tämä näyttely oli siis tehty. Lähtiessämme toimintakeskukselta huomasimme pöydällä Muumi-aiheisia kortteja. Yhdessä niistä oli jopa Naantalin Muumimaailman logo! Mitä tekemistä niillä oli toimintakeskuksen kanssa, jäi arvoitukseksi.
Näyttelyn jälkeen kävimme vielä katsomassa toista rantaa. Tämä oli ns. surffariranta, johon jostain luonnonoikusta aallot tulevat korkeampina ja voimakkaampina. Paikalla oli parikymmentä surffaria, jotka innokkaina keikkuivat lautoineen vedessä ja kyttäsivät parhaita aaltoja. Rannan hiekka oli myös täysin erilaista kuin aiemmalla rannalla; tämä oli pehmeää ja ihanan upottavaa. Kävin kahlaamassa ja hautasin jalat nilkkoja myöten hyväilevään hiekkaan. Hieman teki mieli uimaan, mutta olimme liian väsyneitä jo siihen. N kertoi halunneensa näyttää tämän rannan, koska hän oli nuorempana tykännyt usein käydä juuri siinä. Mietin mielessäni, että jos vielä tulen kesäaikaan Sendaihin, niin tämäkin ranta pitää mahtavine aaltoineen kokea.
|
Surffareita tyrskyissä. |
Sellainen oli biitsipäivämme. Kotiin päästyä oli syytä käväistä suihkussa pesemässä iholle kuivahtaneet suolakiteet pois. Sitä oli niin runsaasti, että käsivartta nuolaisemalla suolan pystyi maistamaan selvästi. Suihkun jälkeen tuli selväksi, että sekä minä että K olimme polttaneet nahkamme. Auringonsäteet tulevat kyllä veteenkin, ja kaikki navasta ylöspäin helotti punaisena. Ensi kerralla uin t-paidan ja hatun kanssa. Joka tapauksessa päivä oli ollut aivan mahtava, reissu onnistunut ja kaikki koheltaminenkin loppujen lopuksi vain naurattaa. Kannatti ilman muuta lähteä reissuun! Tyynenmeren uimaranta oli kokemus, jota on mukava muistella. Ja muistellaan kirjaimellisesti lämmöllä - siitä piti aurinko huolen.
Uimarantaterveisin,
Ulkomaan Gaijin