Aurinko nousee kaukoidästä

Hyvät lukijat! Olen palannut Suomeen, mikä tarkoittaa että Syksy Sendaissa on tullut päätökseensä. Takana on kolme mahtavaa, unohtumatonta kuukautta, jona aikana olen elänyt sekä aivan tavallista arkea, että myöskin kokenut upeita, poikkeuksellisia elämyksiä jotka ovat aivan korvaamattomia. Saan olla suuresti kiitollinen ystävälleni K:lle ja työkavereilleni ajasta, jonka olen viettänyt heidän kanssaan. Tässä vielä muutamia sekalaisia kuvia oleskeluni ajalta:

Yakiniku-ravintolassa grillasimme pöydässä erilaisia lihoja ja kasviksia.

Sendaissa on muutama TV- ja radiomasto, jotka ovat valaistu öisin värikkäästi. Tässä kuva hämärän laskeutuessa, juuri maston sytytettyä valonsa.

Kamerani ei sovellu yökuvaamiseen, mutta tässä kolme TV- ja radiomastoa. Kahdessa on värivalaistus ja keskimmäisessä vain muutama valo.

Kaunis perhonen. Mitä lajia lie?

Yume Messe -messukeskus Sendain itäosissa.

Vasemmalla huipputeknologiaa edustava pytty, jossa erilaisia suihkutoimintoja 75 eri säädöllä, puhallinkuivauksella, renkaanlämmittimellä ja musiikkia. Oikealla perinteitä edustava kyykkyvessa, joita vielä voi harvakseltaan löytää Japanista. Kiinassa niitä on enemmänkin.

Hienoa arkkitehtuuria. Maltillinen, tyylikäs ja kodikas. Omistaja lienee varakas, sillä talo on japanilaiseksi omakotitaloksi melko kookas.

Itäistä Sendaita suurjännitejohtoineen. Moderni miljoonakaupunki syö paljon sähköä.

Liikenteenohjaajia näkee paljon.

Joku 80-luvun auto hieman tuunattuna. Vanhoja autoja näkee vähän, sillä verotus ja vakuutusmaksut suosivat uusia autoja.

Olo tuntuu vähän haikealta, mutta onnelliselta. Osa Japanista on jäänyt sydämeeni ja vastaavasti osa minusta on jäänyt Japaniin. Ihmeellisintä on, että olen ystävystynyt natiivien japanilaisten kanssa ja elänyt heidän kanssaan. Japani on ihmeellinen ja mielenkiintoinen maa, sekoitus vanhaa perinnettä ja huippumodernia teknologiaa. Nippon, Nousevan auringon maa, on arvokas ja kaunis palanen ihmiskunnan historiassa. Siellä riittää aina jotain uutta nähtävää ja koettavaa. En tiedä, milloin pääsen palaamaan sinne, mutta varmasti se tapahtuu vielä. Näkemiin, Japani! Eräänä päivänä näen sinut taas!

Kiitos ja kumarrus kaikille lukijoille mukana olosta! Blogi jää näkyville, josta se on luettavissa jatkossakin.

Nousevan auringon terveisin,

Ulkomaan Gaijin

Sendain korkeimmat pilvenpiirtäjät

Kuten kaikissa japanilaisissa suurkaupungeissa, myös Sendaissa on rutkasti pilvenpiirtäjiä. Vähintään satametrisiä rakennuksia on 17 kpl. Useimpien korkeus on 100-114 metrin väliltä, mutta neljä pilvenpiirtäjää nousee muita korkeammalle. Suomessa kun ei ihan hirveästi näitä ole, niin kävin ottamassa kuvia ja esittelen teille lyhyesti nuo neljä Sendain korkeinta tupaa.

Sijalla 1: Sendai Trust Tower, 180 metriä

Tunnetaan paremmin nimellä Westin, joka tulee tornissa toimivan hienon hotellin nimestä. Korkealla rakennuksen huipulla nimittäin lukee hotellin nimi "WESTIN" isoilla kirjaimilla ja se näkyy kaikkialle. Rakennuksessa on 37 kerrosta ja siellä toimii useiden yritysten liiketiloja. Alimmissa kerroksissa on myös ravintoloita. Torni valmistui vuonna 2010.

Sijalla 2: Tohoku Denryoku Head Office Building, 150 metriä

Toohokun läänin sähköyhtiön pääkonttori. Rakennuksessa on 28 kerrosta ja se valmistui vuonna 2002.

Sijalla 3: AER, 145 metriä

AER on yksi Sendain rautatieaseman muodostaman kompleksin pilvenpiirtäjistä. AER on suunnaton ostoskeskus, jossa toimii runsaasti pieniä kauppoja muotiliikkeistä kahviloihin. Rakennuksessa on 31 kerrosta ja se valmistui vuonna 1998. Ylhäällä on näköalakerros, jonne yleisöllä on vapaa pääsy.

Sijalla 4: Sumitomo Seimei Sendai Chuo Building, 143 metriä

Sumitomo Seimei -henkivakuutusyhtiön konttori. Tunnetaan paremmin nimellä SS30 (Sumitomo Seimei, 30 kerrosta). Torni valmistui vuonna 1989 ja myös sen yläkerroksiin pääsee ilmaiseksi ihastelemaan näköaloja.

Pilvenpiirtäjäterveisin,

Ulkomaan Gaijin

(PS. Tätä kirjoittaessa alan olla jo lähtökuopissa. Palaan pian Suomeen ja kirjoitan viimeiset jutut sieltä.)

Joukkoliikenteen käyttö

Japanissa joukkoliikenne on maailman edistyneimpiä. Tiheään asutussa maassa ei kaikkea voi ratkaista yksityisautoilulla. Valittavana on runsaasti erilaisia kulkumuotoja, riippuen mitä asiakas on hakemassa:

Hyvin pitkä siirtymä (esim. Sendai-Fukuoka): Tähän kannattaa valita sisäinen lentoliikenne. Käyttö kuitenkin rajoittuu lentokenttiin, joita löytyy lähinnä isoista kaupungeista. Paikallislentoyhtiöistä Peach on selvästi muita halvempi, mutta toisaalta ei välttämättä lennä moniin kohteisiin. Muutoin lentomatkustus on kallista ja sitä kannattaa käyttää vain pitkiin siirtymisiin.

Pitkähkö siirtymä (esim. Sendai-Osaka): Nämä ovat rajatapauksia, joissa asiakkaan kannattaa tutkia tarkkaan onko lentokone luotijunaa parempi ja haluaako säästää ajassa vai rahassa. Sendai-Osaka lienee sellainen matka, jossa lentokone voittaa jo selvästi ajassa mutta luotijuna on vielä jonkin verran halvempi.

Keskipitkä siirtymä (esim. Sendai-Tokio) ja nopeus on valttia: Tähän on vain yksi vastaus ja se on luotijuna. Täsmällisiä ja nopeita. Luotijunat ovat todella käteviä; niillä pääsee keskustasta keskustaan. Luotijunat kulkevat sekuntiaikataululla ja ne käyttävät eri raiteita kuin muut junat. Hinta on melko kallis, esim. Sendai-Tokio maksaa yli 90e aikuiselta. Luotijunat myös pysähtyvät vain merkittävillä asemilla, joten pikkupaikkakunnille niillä ei pääse. Luotijuna voittaa Sendai-Tokio -välillä ajallisesti lentokoneen, koska lentokenttäsiirtymät ja kentälläodotteluaika jäävät pois.

Keskipitkä siirtymä (esim. Sendai-Tokio) ja hinta on valttia: Tässä oikea ratkaisu on kaukoliikenteen linja-auto. Ne ovat varsin edullisia verrattuna luotijuniin, mutta kääntöpuolena matka on hidas: Sendai-Tokio maksaa n. 35e aikuiselta, mutta matka voi kestää kuusi tuntia! Jos kykenee nukkumaan linja-autossa, yöbussi ei välttämättä ole hassumpi vaihtoehto. Halpoja lähijuniakin voi sinänsä käyttää, mutta se ei tule oikeastaan linja-autoa halvemmaksi eikä edes nopeammaksi, sillä lähijunat pysähtelevät jokaisella maitolaiturillakin, ja läänistä toiseen siirryttäessä täytyy tehdä junanvaihtoja.

Lyhyehkö siirtymä (esim. Sendai-Matsushima): Nyt lähijunat pääsevät puolestaan loistamaan. Ne ovat naurettavan halpoja ja isojen ikkunoiden ansiosta soveltuvat maisemien katseluun. Lähijunia menee paljon ja vilkkaimmilla asemilla junaa tarvitsee odottaa vain minuutteja. Syrjäisemmillä asemilla huomaa joskus, että se kuuluisa japanilainen täsmällisyys koskee vain luotijunia: lähijunat saattavat myöhästellä.

Kaupungin sisäinen siirtymä: Jos kunto piisaa, suosittelen polkupyörän käyttöä, mutta muuten paikallisbussit hoitavat homman ihan mukavasti ja edullisesti. Bussit ovat usein muutaman minuutin myöhässä, mutta tälle kuskit eivät oikein voi mitään, sillä syy on suuren kaupungin ruuhkissa ja liikennevirroissa. Joissakin suurissa kaupungeissa on erikoisuutena yksiraiteinen rautatie (kuten Kita-Kyushussa) tai raitiovaunu (kuten Sapporossa). Jos rahasta ei ole kauhean tiukkaa, niin joka paikassa on takseja. Niiden hinnat ovat hitusen halvempia kuin Suomessa. Mikäli bensankäry ja diisselinkatku ahdistaa, niin ei hätiä: taksit käyttävät maakaasua, joka ei juuri saastuta eikä haise.

Jokeri: Saaristovaltiona Japanissa on myös vesiliikennettä. Lautat ja risteilijät kulkevat reittimatkoja saarien välillä. Etenkin Kyushun, Shikokun ja Honshun välisellä Sisämerellä kulkee runsaasti vesiliikennettä. Hinnoista en osaa sanoa mitään. Olen itse käynyt vain Matsushiman saariristeilyn, mutta kyse oli nähtävyysmatkailusta eikä varsinaisesti siirtymästä.

Esimerkki paikallisbussilla kulkemisesta

Pysäkille siis. Öisin pysäkin tolppa on valaistu, mikä on ihan mukavaa.

Ylärivissä valkoisella arkipäivät, keskellä vihreällä lauantait, alarivissä keltaisella pyhäpäivät.

Seuraavaksi kaikki meneekin ihan toisin kuin Suomessa: Sisään astutaan keskiovista, otetaan automaatista lippu jossa on numero. Lippua ei saa hukata. Katso lipun numero tarkasti.

Etuosassa näkyy taulukko numeroita. Etsi lippusi numeroa vastaava numero. Hinnat riippuvat siitä, kuinka pitkän matkan olet kulkenut. Kun olet haluamallasi pysäkillä, kävele aivan auton etuosaan. Laita lippu kuskin vieressä olevaan laitteeseen, joka lukee lipun ja ilmoittaa hinnan vielä kertaalleen. Pudota kolikot laitteeseen. Kuski kiittää. Poistuminen tapahtuu etuovesta.

Esimerkki lähijunalla kulkemisesta

Ekaksi katsotaan reittikaaviosta, missä ollaan ja minne halutaan.

Haluamani pysäkki löytyy sinisen linjan varrelta ja hinta on 200 jeniä, eli noin puolitoista euroa.

Ostetaan lippu. Maksaa voi kolikoilla tai seteleillä.

Kone sylkee lipun.

Lähijunien ja metrojen portit toimivat kaikki samalla tavalla. Laita lippu portin lukijaan, joka avaa ovet laiturille. Lukija antaa lippusi takaisin portin toisella puolella. Muista ottaa se mukaan!

Muutaman minuutin odottelu ja sieltähän se juna jo tuleekin.

Juna klonksuttelee hiljakseen pysäkit läpi.

Pysäkit on kirjoitettu ystävällisesti sekä japaniksi että roomalaisilla aakkosilla, joten länsimaalainenkin tietää milloin pitää hypätä pois. Vihreä nuoli osoittaa kulkusuuntaa ja kertoo sekä edellisen että seuraavan aseman nimet.

Ostitko vahingossa liian halvan lipun? Ei hätää, syötä lippu tähän laitteeseen, joka kertoo heti paljonko pitää maksaa lisää rahaa. Maksun jälkeen laite antaa uuden lipun, jolla pääset poistumaan ulosmenoportista.

Bonuskuva 1: Luotijuna saapumassa Sendain asemalle. Huomatkaa, että luotijunan raiteet ovat korotettu katutasosta ja eristetty muun junaliikenteen raiteista täysin. Kuva otettu pilvenpiirtäjän näköalakerroksesta.

Bonuskuva 2: Ellei joukkoliikenne nappaa, voit tankata autoosi
-ysivitosta hintaan 1,169 euroa
-ysikasia hintaan 1,254 euroa
-diisseliä hintaan 1,015 euroa

Joukkoliikenneterveisin,

Ulkomaan Gaijin

Hiljaa virtaa Hirose

Sendain läpi kulkee kaunis Hirose-joki. Se virtaa 45 kilometrin mittaisena, mutkitellen varsinkin Sendain kohdalla jyrkästi. Hirosen tuntumaan rakennettiin Sendain linna vuonna 1637 sillä idealla, että jokea voisi käyttää luonnon omana vallihautana. Hirose tulvi rajusti vielä 1950-luvulla, mutta sen jälkeen on rakennettu patoja yms. tulvanhallintaa. Hirose on suurimman osan aikaa vuodesta varsin matala joki ja paikoitellen siitä voi kahlata yli.

Otin jo syyskuussa nipun hienoja kuvia Hirosesta. Nyt kun säät ovat kylmät varsinkin siellä Suomessa, niin tässä teille kauniita kesäisiä kuvia lämmittämään joulukuun hyisiä kelejä. Yhdessä kuvassa näkyy pienen pieni pyhättö, jonka löysin sattumalta joen rannalta. Eräässä toisessa kuvassa näkyy piikkikattoinen siltakoriste.

Jokiterveisin,

Ulkomaan Gaijin

Matka Hokkaidoon, osa 3: Sapporon nähtävyyksiä

Viimeinen osa Hokkaidon-reissusta lähtee tästä. Koska edellisessä kirjoituksessa ei valitettavasti paljoa kuvia ollut, niin tässä niitä riittää.

Heräilimme aamupäivällä ja aloimme suunnitella päivän kierrosta. Tarkoitus oli nähdä niin monta nähtävyyttä kuin järkevästi päivänvalossa ehtisi. Reitiksi valikoitui Hokkaidon yliopisto - JR Tower - vanha hallintorakennus - Odori-puisto. Brunssiksi meidän piti löytää ravintola, josta saisi ishikari nabe -nimistä kalasoppaa, mutta loppujen lopuksi meille osoittautui että se olisi todella kallis brunssi: hinnat lähtivät 4000 jenistä ylöspäin. Päätimme jättää sen väliin ja menimme syömään korvaavasti jotain kalaa ja nuudeleita. Sitten oli aika lähteä nähtävyyskierrokselle! Ei muuta kuin metroon ja kohti uutta päivää.

Toinen päivä: kävelymatka keskustan halki

Hokkaidon yliopisto

Ensimmäisenä kohteena oli Hokkaidon yliopisto. Historiallisia yliopistoja ja niiden kampusalueita on aina kiva katsella. Lisäksi K:lla oli erityinen syy: hän keräilee yliopistojen t-paitoja, ja halusi Hokkaidon yliopiston t-paidan kokoelmaansa nyt kun oli tilaisuus.

Vuonna 1876 perustettu Hokkaidon maatalouskoulu korotettiin 1918 yliopistoksi, jolloin siitä tuli yksi yhdeksästä keisarillisesta yliopistosta. Yliopisto on tänäkin päivänä yksi Japanin arvostetuimpia, ja siellä on noin 18 000 opiskelijaa.

Kampusalue on valtavan kokoinen ja siellä on paljon historiallisia rakennuksia. Kampukseen sisältyy myös urheilukenttiä ja jopa jonkinlainen pelto, onhan kyse entisestä maatalouskoulusta. Kampusalueeseen kokonaan tutustuminen ja läpikotaisin kiertäminen veisi jo sinällään koko päivän, joten kuljimme lähinnä tärkeimpien vanhojen rakennusten lomitse, ja niissäkin riitti näkemistä. Kampus on väljä ja avara, luontoon on panostettu puineen ja pensaineen. Paikka tuntuu todella viihtyisältä ja rauhoittavalta kiireisen suurkaupungin hyörinässä. Kampuksella on myös lähikauppa, josta ostimme juotavaa. Samasta kaupasta K löysi Hokkaidon yliopiston t-paidan.

Päärakennus torneineen.

Värikäs ruska koristelee kampusta.

Vanhoja rakennuksia löytyy kahta sorttia: joko näitä kivisiä ja suuria...

...tai näitä pieniä ja puisia. Monet vanhat rakennukset ovat yhä opetuskäytössä.

Leveät kadut ja suuret pihat tuovat avaruutta kampukselle.

Kyllä tällaisessa puukartanossa olisi hienoa opiskella.

William S. Clark oli amerikkalainen professori ja kutsuttu neuvonantajaksi Hokkaidon modernisoinnissa 1870-luvulla. Hän perusti Hokkaidon maatalouskoulun ja innoitti monia oppilaitaan. Clarkia arvostetaan yhä suuresti ja hänen patsaitaan on monessa paikassa.

JR Tower

Yliopiston kampukselta kävelimme rautatieasemalle, joka on Sapporossa nähtävyys vailla vertaa: Paitsi että asema itsessään on suuri, sen näyttävin osa on 173-metrinen JR Tower, jonka näköalakerroksesta on upeat näkymät kaikkiin ilmansuuntiin. Rautatieasemalla toimii myös ostoskeskus ja katolta löytyy helikopterien laskeutumisalusta.

Näkymä rautatieaseman ovelta torniin päin. Koko laitos on todella kolossaalinen: ovenpilaritkin ovat silmämääräisesti arvioituna kuusimetrisiä.

Siinä se Sapporo nyt sitten on!

Jylhät vuoret antavat kaupungille upean taustan.

Lasten leikkikenttä kerrostalon katolla. Suurkaupungissa kattopinta-alakin voi olla hyötykäytössä. Ehkä ylimmässä kerroksessa toimii lastentarha?

Tästä ei näky parane: etualalla herkkuannokset, taustalla Sapporo ja vuoristo. JR Towerin kahvilassa oli mukava hörppiä kupponen kuumaa ja katsella maisemia.

Tämä on taatusti paras vessa, jossa olen asioinut. Näköalapisuaari tekee vessahetkestäkin elämyksen.

Zoomatkaa kuvaa lähemmäs: Asemarakennuksen päälle on kirjoitettu, missä suunnassa erilaisia nähtävyyksiä sijaitsee.

Entinen Hokkaidon hallintorakennus

Rautatieasemalta matkamme jatkui lounaaseen, kohti vanhaa hallintorakennusta. Paikan nimi kuulostaa tylsältä, mutta olemus on hieno puutarhoineen päivineen.

Hokkaidon alueen hallintoa varten rakennettiin hallintorakennus vuonna 1873. Niinikään vaikutteita on otettu tuon ajan amerikkalaisesta tyylistä. Rakennus paloi kahdesti, vuosina 1879 ja 1909. Nykyään rakennus on museona ja turisti-infopisteenä. Sitä ympäröi kaunis puutarha ja lampi. Paikka on kävijöille ilmainen ja toisinaan puutarhassa järjestetään tapahtumia.

Arkkitehdille hatunnosto jo tässä vaiheessa. Rakennus on upea kaikilta puolilta.

Yhdessä puiston hoidettujen puiden ja pensaiden kanssa rakennus muodostaa harmonisen ja hienon alueen.

Julkisivu on komea. Varmaan kelpasi virkamiesten työskennellä tuolla aikoinaan.

Puiston kaunista ruskaa. Kesäisin puistossa näkee kukkaistutuksia.

Tästä pääsee sitten takaisin urbaanielämään. Tosin puistosta ei tee mieli poistua harmaaseen betoniviidakkoon.

Pihapolun laatoituksessa on kaiverruksia.

Puistossa on kaunis lampi. Tämän kun näkisi kesällä!

Lammen sorsat ovat todella pulskassa kunnossa. Ilmeisesti turistit ruokkivat niitä.

Silta johtaa lammen keskellä olevaan pieneen saareen. Harmi kyllä se oli suljettu yleisöltä. Ehkä se on avoinna vain kesäkautena.

Pari komeaa korppia istuskeli puussa.

Odori-puisto

Meidän piti alkaa jo kiirehtiä etelään päin, sillä tarkoitus oli ehtiä Odori-puistoon ennen pimeän tuloa, jotta saisimme sieltä mahdollisimman paljon hyviä kuvia. Kännykkäkameramme ovat riippuvaisia valosta ja halusimme nähdä Odori-puiston kokonaisuudessaan. Reippaasti askeltaen pääsimme puiston länsipäähän ja aloimme varsin mielenkiintoisen valokuvausmatkan lännestä itään.

Jo 1869 esitettiin, että kaupungin halki rakennettaisiin pitkä ja leveä katu, joka jakaisi kaupungin pohjoiseen ja eteläiseen puoliskoon. Yksi syy oli tuonaikainen tulentorjunta-ajattelu: tulipalon syttyessä yhdellä puolella se ei leviäisi toiselle puolelle niin helposti. Katu valmistui 1872 ja sille annettiin myöhemmin nimeksi "odori" eli "suuri katu". Tuolloin alueen ei ollut vielä tarkoitus olla puistona, mutta suuren kokonsa ansiosta siitä tuli jo tuolloin erilaisten tapahtumien, paraatien ja festivaalien pitopaikka.

Kadun länsipuoli jäi kuitenkin hieman paitsioon, sillä kaikki tärkeä tapahtui aina itäisemmällä puolella. Länsipuoli jäi heitteille: siitä tuli lähitalojen kaatopaikka, ja lisäksi talvisin lähiympäristöstä auratut lumet kipattiin jätteiden sekaan. Asia korjattiin 1909, kun katu annettiin tunnetun puutarhasuunnittelija Yasuhei Nagaokan käsiin. Hän muutti kadun kävelykaduksi ja tällöin paikka alkoi muistuttaa enemmän puistoa kukkapuutarhoineen. Toisen maailmansodan aikana Odori-puistossa kasvatettiin perunaa ruokapulan hillitsemiseksi. Sodan jälkeen puisto toimi jälleen kaatopaikkana ja amerikkalaisten miehitysjoukkojen urheilukenttänä. Amerikkalaisten luovutettua puiston takaisin 1950, kaupungin hallinto teki mainioksi osoittautuneen päätöksen: he jakoivat puiston kolmeentoista kortteliin, ja useimpien koristeluvastuu annettiin eri puutarhayhtiöillle. Niinpä Odori-puistossa on paljon erilaisia istutuksia, patsaita, suihkulähteitä, ja ties mitä. Puisto on Sapporon merkittävimpiä ja tunnetuimpia nähtävyyksiä, ja siellä järjestetään paljon tapahtumia kaikkina vuodenaikoina.

Kävelimme K:n kanssa koko Odori-puiston läpi lännestä itään. Se on jo ihan ok happihyppely, sillä puisto on yli puolitoista kilometriä pitkä! Tässä kuvasatoa:

Odori-puisto alkaa länsipäässään entisestä oikeustalosta, joka on rakennettu 1926. Rakennus muutettiin kaupungin museoarkistoksi 1973.

Erilaisia köynnöksiä ja kukkia. Tänne on pakko päästä kesäaikaan.

Urheilijanaisen patsas suihkulähteineen. Komea vesikanava jatkuu pitkälle. Vedentulo on valitettavasti jo katkaistu talven tieltä.

Minikokoisia puita. Lienevätkö bonsaita?

Itämaisia leijonapatsaita.

Marraskuusta huolimatta, vielä löytyy väriä jostain pensaasta!

Oikealla jokin tilataideteos ja keskellä müncheniläinen vappusalko. München on Sapporon sisarkaupunki ja sitä perua on myös marraskuun lopulla järjestettävä saksalaisfestivaali.

Hokkaidon historiallisia hahmoja.

Pieni kivisilta yli matalan vesiuoman. Tämä kortteli on itseasiassa lasten leikkipuisto.

Yksinkertainen kukkula ei ole ollenkaan hassumpi koriste sinänsä.

Nykytaidetta? Varmasti sitäkin, mutta itseasiassa tämä on lasten liukumäki.

Keskusaukiolla piisaa tilaa isommallekin väkijoukolle.

Patsas kalastajista lapsineen.

Eläinpatsaassa kauris, pöllö, korppi ja jänis.

Esiintymislava.

Obeliski, jonka lahjoitti keisari vuonna 1938.

Tämän minkälie-veistoksen ympärille oltiin kasaamassa talvikoristeita.

Työmiehet testasivat kukkakoristeen valoja.

Toiseksi viimeisessä korttelissa rakennettiin saksalaisfestivaalia varten lavasteita. Viimeisessä korttelissa näkyy TV-torni, josta kerroin edellisessä jutussa.

Loppuilta

Odori-puiston jälkeen kävimme hotellilla huilaamassa vähän aikaa. Olimme tyytyväisiä siihen, että tärkeimmät kohteet oli nähty ja hyviä kuvia saatu paljon. Sitten olikin aika katsella iltaelämää Sapporon eteläisellä puolella. Meillä oli päivän kävelyiden jälkeen energiavajetta, joten ruokaa tietty piti saada. Alkuun kävimme raitiovaunuajelulla (tosin unohdin tykkänään ottaa siitä kuvan, mutta otimme myöhemmin maailmanpyörästä yläilmoista kuvan, jossa raitiovaunu näkyy).

Päivällinen kiinalaisessa ravintolassa. Edessä härkää sipuleilla, takana kanaa pähkinöillä. Todella herkkua ja aivan erilaista kuin kiinalaiset ravintolat Suomessa!

Kävimme paikallisessa maailmanpyörässä. Zoomatkaa jälleen: keskellä vasemmalla näette vihreän raitiovaunun, jollaisella ajelimme alkuillasta.

Izakayassa naukkasimme grogilliset ehkä herkullisinta sakea, jota olen koskaan maistanut. Ohessa tarjoiltiin pieni perunasalaatti. Emme kuitenkaan jääneet, koska siellä tupakoitiin ja se alkoi kuvottaa minua. En viihdy tupakansavussa yhtään.

Löysimme hetken etsimisellä izakayan, jossa ei saanut polttaa. Söimme kanaa, tomaattia, sipulia, sikaa ja viiriäisenmunia. Paikan erikoisuus oli se, että kaikki vartaat tarjottiin kevyesti friteerattuna! Kyytipojaksi otin inkiväärilimsaa ja K oluen.

Vielä jäätelöt illan päätteeksi. Hokkaidon pehmis on vaan niin hyvää. Oikealla minun annokseni, josta löytyy mansikoita, keksiä, mochi-paloja ja ties mitä. K päätti maistaa jotain, mitä emme ole ikinä nähneet: annos suolaisia perunalastuja ja lasillinen pehmistä. Sipsejä dipattiin pehmikseen. Kuulostaa hassulta, mutta se oli yllättävän toimiva konsepti.

Mukavan illan jälkeen menimme hotellille nukkumaan. K osti meille respasta aamupalaliput, mikä osoittautui erittäin kannattavaksi. Heräilimme ennen yhdeksää ja söimme ruhtinaallisen aamiaisen. Tarjolla oli seisovassa pöydässä niin japanilaista kuin länsimaalaista aamupalaa juomineen. Täydellä mahalla oli hyvä lähteä kotimatkalle.

Paluumatkasta ei erityisempää kerrottavaa. Tällä kertaa otimme bussin, kun tulomatkan junakaaos ei herättänyt ihan hirveästi luottamusta. Pysäkki oli lähellä hotelliamme ja busseja lentoasemalle lähti vartin välein, mikä teki aamusta kiireettömän. Lentokentällä katselimme vielä tuliaisia työkavereille ja maistoin vielä kerran hokkaidolaista guarana-limsaa. Lentomatkalta K nappasi pari upeaa kuvaa:

Iltapäivällä olimmekin jo takaisin Sendaissa. Rautatieasemalla K totesi ääneen mitä molemmat ajattelivat: "kyllä Sendai tuntuu nyt vähän pieneltä paikalta". Näin se suhtautuminen miljoonakaupunkiinkin muuttuu, kun käy vielä isommassa!

Kaiken kaikkiaan reissu oli onnistunut; paljon hienoja muistoja ja kuvia jäi haaviin. Hokkaido hurmasi niin maaseudun kauneudella kuin Sapporon komeudella. Toivon pääseväni sinne vielä joskus takaisin. Vuoristoa tahdon kokea ehdottomasti lisää, ja Sapporossa riittää vielä paljon, paljon nähtävää. Kiitokset K:lle matkan järjestämisestä, Riisinviljelijälle maaseutukierroksesta ja Sapporon kaupungille komeista nähtävyyksistä!

Hokkaidoterveisin,

Ulkomaan Gaijin