Matka Hokkaidoon, osa 3: Sapporon nähtävyyksiä

Viimeinen osa Hokkaidon-reissusta lähtee tästä. Koska edellisessä kirjoituksessa ei valitettavasti paljoa kuvia ollut, niin tässä niitä riittää.

Heräilimme aamupäivällä ja aloimme suunnitella päivän kierrosta. Tarkoitus oli nähdä niin monta nähtävyyttä kuin järkevästi päivänvalossa ehtisi. Reitiksi valikoitui Hokkaidon yliopisto - JR Tower - vanha hallintorakennus - Odori-puisto. Brunssiksi meidän piti löytää ravintola, josta saisi ishikari nabe -nimistä kalasoppaa, mutta loppujen lopuksi meille osoittautui että se olisi todella kallis brunssi: hinnat lähtivät 4000 jenistä ylöspäin. Päätimme jättää sen väliin ja menimme syömään korvaavasti jotain kalaa ja nuudeleita. Sitten oli aika lähteä nähtävyyskierrokselle! Ei muuta kuin metroon ja kohti uutta päivää.

Toinen päivä: kävelymatka keskustan halki

Hokkaidon yliopisto

Ensimmäisenä kohteena oli Hokkaidon yliopisto. Historiallisia yliopistoja ja niiden kampusalueita on aina kiva katsella. Lisäksi K:lla oli erityinen syy: hän keräilee yliopistojen t-paitoja, ja halusi Hokkaidon yliopiston t-paidan kokoelmaansa nyt kun oli tilaisuus.

Vuonna 1876 perustettu Hokkaidon maatalouskoulu korotettiin 1918 yliopistoksi, jolloin siitä tuli yksi yhdeksästä keisarillisesta yliopistosta. Yliopisto on tänäkin päivänä yksi Japanin arvostetuimpia, ja siellä on noin 18 000 opiskelijaa.

Kampusalue on valtavan kokoinen ja siellä on paljon historiallisia rakennuksia. Kampukseen sisältyy myös urheilukenttiä ja jopa jonkinlainen pelto, onhan kyse entisestä maatalouskoulusta. Kampusalueeseen kokonaan tutustuminen ja läpikotaisin kiertäminen veisi jo sinällään koko päivän, joten kuljimme lähinnä tärkeimpien vanhojen rakennusten lomitse, ja niissäkin riitti näkemistä. Kampus on väljä ja avara, luontoon on panostettu puineen ja pensaineen. Paikka tuntuu todella viihtyisältä ja rauhoittavalta kiireisen suurkaupungin hyörinässä. Kampuksella on myös lähikauppa, josta ostimme juotavaa. Samasta kaupasta K löysi Hokkaidon yliopiston t-paidan.

Päärakennus torneineen.

Värikäs ruska koristelee kampusta.

Vanhoja rakennuksia löytyy kahta sorttia: joko näitä kivisiä ja suuria...

...tai näitä pieniä ja puisia. Monet vanhat rakennukset ovat yhä opetuskäytössä.

Leveät kadut ja suuret pihat tuovat avaruutta kampukselle.

Kyllä tällaisessa puukartanossa olisi hienoa opiskella.

William S. Clark oli amerikkalainen professori ja kutsuttu neuvonantajaksi Hokkaidon modernisoinnissa 1870-luvulla. Hän perusti Hokkaidon maatalouskoulun ja innoitti monia oppilaitaan. Clarkia arvostetaan yhä suuresti ja hänen patsaitaan on monessa paikassa.

JR Tower

Yliopiston kampukselta kävelimme rautatieasemalle, joka on Sapporossa nähtävyys vailla vertaa: Paitsi että asema itsessään on suuri, sen näyttävin osa on 173-metrinen JR Tower, jonka näköalakerroksesta on upeat näkymät kaikkiin ilmansuuntiin. Rautatieasemalla toimii myös ostoskeskus ja katolta löytyy helikopterien laskeutumisalusta.

Näkymä rautatieaseman ovelta torniin päin. Koko laitos on todella kolossaalinen: ovenpilaritkin ovat silmämääräisesti arvioituna kuusimetrisiä.

Siinä se Sapporo nyt sitten on!

Jylhät vuoret antavat kaupungille upean taustan.

Lasten leikkikenttä kerrostalon katolla. Suurkaupungissa kattopinta-alakin voi olla hyötykäytössä. Ehkä ylimmässä kerroksessa toimii lastentarha?

Tästä ei näky parane: etualalla herkkuannokset, taustalla Sapporo ja vuoristo. JR Towerin kahvilassa oli mukava hörppiä kupponen kuumaa ja katsella maisemia.

Tämä on taatusti paras vessa, jossa olen asioinut. Näköalapisuaari tekee vessahetkestäkin elämyksen.

Zoomatkaa kuvaa lähemmäs: Asemarakennuksen päälle on kirjoitettu, missä suunnassa erilaisia nähtävyyksiä sijaitsee.

Entinen Hokkaidon hallintorakennus

Rautatieasemalta matkamme jatkui lounaaseen, kohti vanhaa hallintorakennusta. Paikan nimi kuulostaa tylsältä, mutta olemus on hieno puutarhoineen päivineen.

Hokkaidon alueen hallintoa varten rakennettiin hallintorakennus vuonna 1873. Niinikään vaikutteita on otettu tuon ajan amerikkalaisesta tyylistä. Rakennus paloi kahdesti, vuosina 1879 ja 1909. Nykyään rakennus on museona ja turisti-infopisteenä. Sitä ympäröi kaunis puutarha ja lampi. Paikka on kävijöille ilmainen ja toisinaan puutarhassa järjestetään tapahtumia.

Arkkitehdille hatunnosto jo tässä vaiheessa. Rakennus on upea kaikilta puolilta.

Yhdessä puiston hoidettujen puiden ja pensaiden kanssa rakennus muodostaa harmonisen ja hienon alueen.

Julkisivu on komea. Varmaan kelpasi virkamiesten työskennellä tuolla aikoinaan.

Puiston kaunista ruskaa. Kesäisin puistossa näkee kukkaistutuksia.

Tästä pääsee sitten takaisin urbaanielämään. Tosin puistosta ei tee mieli poistua harmaaseen betoniviidakkoon.

Pihapolun laatoituksessa on kaiverruksia.

Puistossa on kaunis lampi. Tämän kun näkisi kesällä!

Lammen sorsat ovat todella pulskassa kunnossa. Ilmeisesti turistit ruokkivat niitä.

Silta johtaa lammen keskellä olevaan pieneen saareen. Harmi kyllä se oli suljettu yleisöltä. Ehkä se on avoinna vain kesäkautena.

Pari komeaa korppia istuskeli puussa.

Odori-puisto

Meidän piti alkaa jo kiirehtiä etelään päin, sillä tarkoitus oli ehtiä Odori-puistoon ennen pimeän tuloa, jotta saisimme sieltä mahdollisimman paljon hyviä kuvia. Kännykkäkameramme ovat riippuvaisia valosta ja halusimme nähdä Odori-puiston kokonaisuudessaan. Reippaasti askeltaen pääsimme puiston länsipäähän ja aloimme varsin mielenkiintoisen valokuvausmatkan lännestä itään.

Jo 1869 esitettiin, että kaupungin halki rakennettaisiin pitkä ja leveä katu, joka jakaisi kaupungin pohjoiseen ja eteläiseen puoliskoon. Yksi syy oli tuonaikainen tulentorjunta-ajattelu: tulipalon syttyessä yhdellä puolella se ei leviäisi toiselle puolelle niin helposti. Katu valmistui 1872 ja sille annettiin myöhemmin nimeksi "odori" eli "suuri katu". Tuolloin alueen ei ollut vielä tarkoitus olla puistona, mutta suuren kokonsa ansiosta siitä tuli jo tuolloin erilaisten tapahtumien, paraatien ja festivaalien pitopaikka.

Kadun länsipuoli jäi kuitenkin hieman paitsioon, sillä kaikki tärkeä tapahtui aina itäisemmällä puolella. Länsipuoli jäi heitteille: siitä tuli lähitalojen kaatopaikka, ja lisäksi talvisin lähiympäristöstä auratut lumet kipattiin jätteiden sekaan. Asia korjattiin 1909, kun katu annettiin tunnetun puutarhasuunnittelija Yasuhei Nagaokan käsiin. Hän muutti kadun kävelykaduksi ja tällöin paikka alkoi muistuttaa enemmän puistoa kukkapuutarhoineen. Toisen maailmansodan aikana Odori-puistossa kasvatettiin perunaa ruokapulan hillitsemiseksi. Sodan jälkeen puisto toimi jälleen kaatopaikkana ja amerikkalaisten miehitysjoukkojen urheilukenttänä. Amerikkalaisten luovutettua puiston takaisin 1950, kaupungin hallinto teki mainioksi osoittautuneen päätöksen: he jakoivat puiston kolmeentoista kortteliin, ja useimpien koristeluvastuu annettiin eri puutarhayhtiöillle. Niinpä Odori-puistossa on paljon erilaisia istutuksia, patsaita, suihkulähteitä, ja ties mitä. Puisto on Sapporon merkittävimpiä ja tunnetuimpia nähtävyyksiä, ja siellä järjestetään paljon tapahtumia kaikkina vuodenaikoina.

Kävelimme K:n kanssa koko Odori-puiston läpi lännestä itään. Se on jo ihan ok happihyppely, sillä puisto on yli puolitoista kilometriä pitkä! Tässä kuvasatoa:

Odori-puisto alkaa länsipäässään entisestä oikeustalosta, joka on rakennettu 1926. Rakennus muutettiin kaupungin museoarkistoksi 1973.

Erilaisia köynnöksiä ja kukkia. Tänne on pakko päästä kesäaikaan.

Urheilijanaisen patsas suihkulähteineen. Komea vesikanava jatkuu pitkälle. Vedentulo on valitettavasti jo katkaistu talven tieltä.

Minikokoisia puita. Lienevätkö bonsaita?

Itämaisia leijonapatsaita.

Marraskuusta huolimatta, vielä löytyy väriä jostain pensaasta!

Oikealla jokin tilataideteos ja keskellä müncheniläinen vappusalko. München on Sapporon sisarkaupunki ja sitä perua on myös marraskuun lopulla järjestettävä saksalaisfestivaali.

Hokkaidon historiallisia hahmoja.

Pieni kivisilta yli matalan vesiuoman. Tämä kortteli on itseasiassa lasten leikkipuisto.

Yksinkertainen kukkula ei ole ollenkaan hassumpi koriste sinänsä.

Nykytaidetta? Varmasti sitäkin, mutta itseasiassa tämä on lasten liukumäki.

Keskusaukiolla piisaa tilaa isommallekin väkijoukolle.

Patsas kalastajista lapsineen.

Eläinpatsaassa kauris, pöllö, korppi ja jänis.

Esiintymislava.

Obeliski, jonka lahjoitti keisari vuonna 1938.

Tämän minkälie-veistoksen ympärille oltiin kasaamassa talvikoristeita.

Työmiehet testasivat kukkakoristeen valoja.

Toiseksi viimeisessä korttelissa rakennettiin saksalaisfestivaalia varten lavasteita. Viimeisessä korttelissa näkyy TV-torni, josta kerroin edellisessä jutussa.

Loppuilta

Odori-puiston jälkeen kävimme hotellilla huilaamassa vähän aikaa. Olimme tyytyväisiä siihen, että tärkeimmät kohteet oli nähty ja hyviä kuvia saatu paljon. Sitten olikin aika katsella iltaelämää Sapporon eteläisellä puolella. Meillä oli päivän kävelyiden jälkeen energiavajetta, joten ruokaa tietty piti saada. Alkuun kävimme raitiovaunuajelulla (tosin unohdin tykkänään ottaa siitä kuvan, mutta otimme myöhemmin maailmanpyörästä yläilmoista kuvan, jossa raitiovaunu näkyy).

Päivällinen kiinalaisessa ravintolassa. Edessä härkää sipuleilla, takana kanaa pähkinöillä. Todella herkkua ja aivan erilaista kuin kiinalaiset ravintolat Suomessa!

Kävimme paikallisessa maailmanpyörässä. Zoomatkaa jälleen: keskellä vasemmalla näette vihreän raitiovaunun, jollaisella ajelimme alkuillasta.

Izakayassa naukkasimme grogilliset ehkä herkullisinta sakea, jota olen koskaan maistanut. Ohessa tarjoiltiin pieni perunasalaatti. Emme kuitenkaan jääneet, koska siellä tupakoitiin ja se alkoi kuvottaa minua. En viihdy tupakansavussa yhtään.

Löysimme hetken etsimisellä izakayan, jossa ei saanut polttaa. Söimme kanaa, tomaattia, sipulia, sikaa ja viiriäisenmunia. Paikan erikoisuus oli se, että kaikki vartaat tarjottiin kevyesti friteerattuna! Kyytipojaksi otin inkiväärilimsaa ja K oluen.

Vielä jäätelöt illan päätteeksi. Hokkaidon pehmis on vaan niin hyvää. Oikealla minun annokseni, josta löytyy mansikoita, keksiä, mochi-paloja ja ties mitä. K päätti maistaa jotain, mitä emme ole ikinä nähneet: annos suolaisia perunalastuja ja lasillinen pehmistä. Sipsejä dipattiin pehmikseen. Kuulostaa hassulta, mutta se oli yllättävän toimiva konsepti.

Mukavan illan jälkeen menimme hotellille nukkumaan. K osti meille respasta aamupalaliput, mikä osoittautui erittäin kannattavaksi. Heräilimme ennen yhdeksää ja söimme ruhtinaallisen aamiaisen. Tarjolla oli seisovassa pöydässä niin japanilaista kuin länsimaalaista aamupalaa juomineen. Täydellä mahalla oli hyvä lähteä kotimatkalle.

Paluumatkasta ei erityisempää kerrottavaa. Tällä kertaa otimme bussin, kun tulomatkan junakaaos ei herättänyt ihan hirveästi luottamusta. Pysäkki oli lähellä hotelliamme ja busseja lentoasemalle lähti vartin välein, mikä teki aamusta kiireettömän. Lentokentällä katselimme vielä tuliaisia työkavereille ja maistoin vielä kerran hokkaidolaista guarana-limsaa. Lentomatkalta K nappasi pari upeaa kuvaa:

Iltapäivällä olimmekin jo takaisin Sendaissa. Rautatieasemalla K totesi ääneen mitä molemmat ajattelivat: "kyllä Sendai tuntuu nyt vähän pieneltä paikalta". Näin se suhtautuminen miljoonakaupunkiinkin muuttuu, kun käy vielä isommassa!

Kaiken kaikkiaan reissu oli onnistunut; paljon hienoja muistoja ja kuvia jäi haaviin. Hokkaido hurmasi niin maaseudun kauneudella kuin Sapporon komeudella. Toivon pääseväni sinne vielä joskus takaisin. Vuoristoa tahdon kokea ehdottomasti lisää, ja Sapporossa riittää vielä paljon, paljon nähtävää. Kiitokset K:lle matkan järjestämisestä, Riisinviljelijälle maaseutukierroksesta ja Sapporon kaupungille komeista nähtävyyksistä!

Hokkaidoterveisin,

Ulkomaan Gaijin