Miniloma Tokiossa osa 2: makuja ja nähtävyyksiä

Tarkoitus oli siis pitää K:n kanssa parin päivän ja yön miniloma Tokiossa. Keskiviikkona lähtisimme Sendaihin päiväbussilla. Nyt siis kerron mitä kaikkea Tokiossa teimme ja näimme.

Tulopäivän ilta

Hotellille päästyämme oli hyvä pitää suihku- ja vessatauko. Tämän jälkeen oli ruokapaikan vuoro, sillä kumpikaan meistä ei ollut syönyt koko päivänä ja kello oli jo yli kolme iltapäivällä. Molemmilla oli sen verran veto poissa, että päädyimme menemään yksinkertaisesti lähimpään paikkaan. Kyseessä oli kiinalainen ravintola. Tilasimme kanaa pavuilla ja nautaa vihanneksilla. Jaoimme molemmat annokset puoliksi. Lisäksi annosten mukana tuli riisiä ja kulholliset täyttävää, paksua, liisterimäistä soppaa. Harmi kun unohdin ottaa kuvan, mutta ruoka oli mukavan makuista. Kiinalainen ruoka on Japanissa ihan erilaista kuin länsimaissa; yleensä Suomessa kun menet kiinalaiseen ravintolaan, niin saat länsimaiseen makuun räätälöityä pseudokiinalaista ruokaa, et oikeaa. Täällä se on paljon lähempänä alkuperäistä.

Takaisin hotellille. Lepäilimme, tutkimme tulevien viikkojen ohjelmaa ja keskustelimme käytännön seikoista. Niistä nyt ei ole sen enempää kerrottavaa tähän blogiin.

Kasain aseman lähellä oli tällainen rakennelma. Arvatenkin kyseessä on jonkin sortin tuulivoimalan näytekappale.

Illempana oli sitten loistava ja piristävä reissu! Halusin syödä sushia, koska olin kaivannut sitä kovasti ja toisaalta kuumalla säällä kylmä ruoka on oikein jees. Kasain asemalta pienen kävelymatkan päässä oli jokin kauppakeskus, jossa oli ravintoloita ja niiden joukossa liukuhihnasushiravintola. Kyseessä on siis konsepti, jossa asiakaspaikat ovat liukuhihnojen vieressä ja keittiö nakkelee hihnoille sushilautasia, joita saa ottaa vapaasti. Annoksia voi myös tilata erikseen. Pois lähtiessä tarjoilija katsoo montako tyhjää lautasta sinulla on ja minkä värisiä ne ovat. Hinnat riippuvat lautasten väristä.

Ikävä puoli on se, että liukuhihnaravintolat ovat hyvin suosittuja ja niissä voi iltaisin olla pitkä jono. Meillekin annettiin vuoronumero ja todettiin, että noin tunnin jonotusaika! No, toisaalta nälkä ehtii kasvaa, ajattelimme. Menimme kuluttelemaan aikaa samassa rakennuksessa olleeseen pelihalliin. Kolikkopelit ovat hauskoja ja tämä maa on oikea kolikkopelien pyhäkkö.

Eräänlaista ongintaa. Tämä laite ryösti minulta 900 jeniä yrittäessäni kalastaa tuota keskellä olevaa animefiguuria. Tämä ei ole edes tuuripeli, mutta kun se on millintarkkaa touhua jotta paketti jäisi koukkuun. Olin useasti aivan siinä hollilla, mutta saamatta jäi.

Vastaavasti K tuhlasi lähes saman määrän jenejä tähän laitteeseen. K yritti pudottaa tuon koko pinon pikkuautoja alas palkintoluukkuun, mutta ei onnistunut sekään. Vain yksi saatiin, plus muutama muovitimantti.

Vajaan tunnin päästä vihdoin pääsimme syömään herkullista sushia. Tilaukset hoidettiin kätevästi pöydän päädyssä olleella kosketusnäytöllä. Kovan hellepäivän jälkeen kun pääsee istumaan viileään ravintolaan syömään raikkaita kalaherkkuja ja kylmää limpparia, niin voi sitä ihanuutta. Hyvän ruuan lisäksi ravintola oli mukava ja viihtyisä. Eipä ihme että paikka on niin suosittu ja jonot ovat pitkiä.

Sushirulla, jossa useita täytteitä ja päällä mätiä! Kaikki raaka-aineet maistuvat tuoreilta ja raikkailta. Hitusen wasabia ja soijakastiketta kylkeen, niin avot!

Sushia syödessä lautaspino kertyy kuin huomaamatta. Meillä oli todella kova nälkä. Lautasia tuli kuvan ottamishetken jälkeen vielä muutama lisääkin ja vielä jälkiruokaakin. Ah ihanuutta! Taustalla tilaamaani vihreää melonilimpparia, joka on suosikkilimsaani täällä.

Mahtavan sushiaterian päälle olikin jo aika mennä nukkumaan. Tallustimme hotellille ja kävimme nukkumaan. Mukavat sängyt puhtaine lakanoineen toivottivat matkalaiset suojiinsa, ja reissuväsymys piti huolen siitä ettei nukkumattia tarvinnut kauheasti odotella. Kyllä uni maittoi! Niin siis meni ensimmäinen päivä Japanissa ja siitä kaikki vasta alkoi.

Toinen päivä

Aamulla K heräsi ensimmäisenä ja sanoi menevänsä aulaan tekemään läppärillä töitä. Minä olin väsyneempi matkalainen, joten jäin vielä nukkumaan. Maksettuani univelkoja tuonne klo yhteentoista saakka sain vihdoin vääntäydyttyä pystyyn. Samalla K tuli takaisin huoneeseen. Alkuun tietty olisi syötävä brunssia ja sitten lähdettävä tutustumaan päivän kohteeseen eli Odaiban tekosaareen, joka olisi yksiraiteisen rautatien varrella. Brunssin tapauksessa päätimme selvitä helpolla ja yhyttää kulman takana olleen yakiniku-ravintolan. Heillä oli useita lounastarjouksia, joten tilasimme isot annokset lihaa ja jotakin hyvänmakuista soppaa. Söimme herroiksi.

Yakiniku-ravintolassa pöydässä on grilli ja asiakkaalle tuodaan raakaa lihaa. Asiakas saa itse kypsentää ja maustaa lihansa kuten itse haluaa. Monissa paikoissa on kaasugrilli, mutta tässä ravintolassa pöytään tuotiin padallinen tulikuumia kiviä! Idea on nerokas: kivet pitävät pitkään lämpönsä, mutta ovat kaasuun verrattuna paljon turvallisempia.

Täyttävän brunssin jälkeen piti käydä ostamassa varusteita: kummallakaan meistä ei ollut hellehattua. Lisäksi tarvitsin sandaalit, sillä vasempaan jalkaani oli tullut tulehdus enkä voinut kävellä normaaleilla kengillä. Kaikki löytyi mukavasti paikallisesta ns. sadan jenin kaupasta (eli kauppa jossa kaikkien tuotteiden hinta on sata jeniä). Otimme hauskat olkiset lierihatut ja minä ostin hyvät släpärit jalkaan. Ne osoittautuivat erinomaisiksi: niillä kävellessä jalka ei vaivannut ollenkaan, lähinnä vain piti astella hitaammin. Mutta eipä meillä kiire ollut. Olkihatut pelastivat auringonpistoksilta. Suosittelen Japaniin matkaaville ehdottomasti lierihatun käyttöä!

Matkasimme metrolla yksiraiteisen asemalle ja siitä Odaibaan. Nappasin paljon hyviä valokuvia, jotka saavatkin kertoa teille päivästä. Tässä siis kuvasatoa:

Nelikaistainenkaan tie ei auta, jos autoja on tuhoton määrä. Onneksi Tokiossa joukkoliikenne on maailman kärkeä. Miksi istua ruuhkassa, kun metrolla olet hetkessä perillä?

Näkymää Tokionlahden yhdestä lukusista venevalkamista.

Japanissa tämä 12-kerroksinen talo on vielä pientä.

Hellepäivän kävelyreissulla pehmis maittaa. Omassa annoksessani on mansikoiden alla mansikkamehun makuista jäämurskaa, jota voin vain suositella jos ulkolämpötila on 32 celsiusta.

Televisioyhtiö Fuji TV rakennutti futuristisen pääkonttorinsa 1990-luvun puolivälissä Odaibaan.

Kun parkkitaloja aletaan tekemään, niin ei edes kymmenen kerrosta riitä.

Valokuva televisiorakennukselta. Odaibassa on paljon nähtävää.

Jättikokoinen Gundam-taistelurobottipatsas. Gundam on suosittu animaatiosarja.

Odaiban rantapuistossa oli tällainen puikko sojottamassa, mutta eipä hajuakaan onko se taideteos vai mikä lienee.

Emme ole New Yorkin satamassa, vaikka muuta voisi luulla. Patsas on sitäpaitsi esikuvaansa pienempi.

Tokyo Big Sight on valtava messukeskus, jossa järjestetään mm. kaksi kertaa vuodessa Comiket-tapahtuma, joka on maailman suurimpia sarjakuvatapahtumia.

Sellainen oli päivämme Odaibassa! Pitkä, antoisa ja valokuvarikas päivämme oli kallistumassa kohti iltaa joten lähdimme takaisin hotellille. Pimeä laskeutui puoli kuudelta ja aloimme miettiä illallista. Päivän energiankulutus oli ollut suuri, joten nälkä oli jälleen kova. Ystävämme internet paljasti, että puolentoista korttelin päässä oli yakitori-ravintola. Se jos mikä kruunaisi päivän, joten löntystelimme sinne.

Yakitori-ravintoloissa tilataan keittiöstä grillattuja vartaita, tyypillisesti kanatikkuja mutta muutakin löytyy laidasta laitaan. Siinä sitten innostuttiin tilailemaan niin possua, kanaa, sipulia, paprikaa kuin murekettakin. Oli rintaa, sydäntä, maksaa ja koipea. Juomia unohtamatta. Henkilökunta oli mukavaa ja yksi tarjoilijoista kysyikin mistä olemme kotoisin. Yleensä olen tottunut näkemään yakitori-ravintoloissa tarjoilijoina ja usein kokkeinakin nuorisoa, mutta tässä paikassa kaikki henkilökunnan jäsenet näyttivät olevan jo iäkkäitä. Se oli hyvä merkki. Aiemmillakin reissuilla parhaat kanatikut olen saanut vanhojen kokkien laittamina. Heiltä löytyy se vuosikymmenten tätsi, jota ei voi opetella ja joka tulee vain kokemuksen myötä.

Kuvassa jonkinlaista mureketta ja paprikaa. Se mitä kuvassa ei näy, on se hirmuinen kasa puhtaaksi kaluttuja tikkuja mikä jäi kahden suomalaisen ahmatin jäljiltä.

Illallisen jälkeen oli aika hiippailla hotellille. Kävimme vielä illalla K:n kanssa läpi seuraavan päivän aikataulua ja raha-asioita. K sai myös tilaamansa pussillisen Fazerin sinisiä, joita hänen oli määrä jakaa tuttavillleen Sendaissa ennen paluutaan Suomeen. Pian menimmekin nukkumaan.

Lähtö Tokiosta ja paluu Sendaihin

Viimeisestä aamusta ei ole juuri kertomista. Söimme aamupalan hotellilla ja lähdimme metrolla kohti Tokion rautatieasemaa. Tai oikeastaan sen taustaa, sillä Sendaihin menevä linja-automme lähti sata metriä aseman takapuolelta. Linja-automatka meni ihan mukavasti maisemia katsellessa ja torkkuessa. Välipysähdyksellä haimme jäätelöt. Helle oli edelleen aivan tukahduttava. Onneksi autossa olleen ilmastoinnin ansiosta ei tarvinnut läkähtyä.

Iltapäivällä olimme Sendaissa. K heitti minulle asuntonsa avaimen ja läksi suorilta tein työpaikalleen. Eipä siinä mitään, sain rauhassa rentoutua ja laitella nukkumapaikkaani. Kännykkäni muisti yhä wi-fin edelliseltä reissulta. Kävin lähikaupassa ja siellä näkyi jälleen tuttuja kasvoja tiskin takana.

Näin olen siis palannut Japaniin, ja Tokion kautta Sendaihin. Ihmeellisin kokemus oikeastaan oli se, etten tuntenut minkäänlaista kulttuurishokkia! Hämmästyin itsekin, miten hyvin olin tottunut Japaniin: elämänmeno täällä ei enää ollut ihmeellistä tai outoa. Aikaisemmat reissut ovat tehneet tehtävänsä. Tästä maasta on tullut toinen koti. Ja silti se kätkee edelleen lukemattoman määrän uusia mahdollisia kokemuksia ja nähtävää. Japani ei lopu koskaan kesken.

Kotoisin terveisin,
Ulkomaan Gaijin