Tanabata-juhla

Japanissa on vuosittain Tanabata-niminen juhlapäivä, jota vietetään muinaisen kuukalenterin mukaan seitsemännen kuun seitsemäntenä päivänä. Gregoriaanisessa kalenterissa sen paikka vaihtelee, osuen yleensä elokuulle tai joskus heinäkuun viimeisiin päiviin. Vaihtelu johtuu siitä, että gregoriaaninen kalenteri on aurinkokalenteri ja se menee eri tahdissa kuin vanha japanilainen kuukalenteri. Gregoriaaninen kalenteri otettiin Japanissa 1800-luvun lopulla käyttöön monien muiden uudistusten tavoin, mutta jotkin juhlapäivät kuten Tanabata lasketaan edelleen vanhan tavan mukaan. Juhla on alkujaan peräisin Kiinasta, mutta vuosisatojen mittaan kehitttynyt japanilaiseen muotoonsa. Sitä on vietetty jo vuodesta 755, joskin sen suosio nousi erityisesti 1600-luvulla. Tanabataa vietetään koko Japanissa ja eri puolilla maata on paikallisia juhlatraditioita.

Kansantaru paimenpojasta ja kutojatytöstä

Juhlan taustalla on vanha kiinalainen kansantaru, "paimenpoika ja kutojatyttö", joka perustuu tähtitaivaan tiettyihin tähtiin. Tarinasta on lukuisia variaatioita, mutta yleisin versio menee näin:

Taivaan kuninkaalla (jumalolento tai universumi itse) oli kaunis tytär nimeltään Orihime. Joka päivä Orihime kutoi todella kauniita kankaita Amano-joen (Linnunrata) rannalla. Orihime oli kuitenkin suruissaan, sillä raskaan työnsä vuoksi hän ei voinut tavata ketään ikäistään nuorta miestä ja rakastua. Isä ymmärsi tytärtään ja järjesti tälle tapaamisen Hikoboshi-nimisen paimenpojan kanssa, joka asui joen toisella puolella ja paimensi lehmiä. Nuoret rakastuivat toisiinsa ja menivät heti naimisiin.

Mutta naimisiin päästyään Orihime laiminlöi tyystin työnsä eikä enää kutonut kankaita. Hikoboshi myös laiminlöi työnsä paimenena, lehmät pääsivät karkuun ja hajaantuivat pitkin taivaan maita. Vihaisena kuningas erotti rakastavaiset jälleen eri puolille jokea ja kielsi heitä tapaamasta. Itkuisena Orihime aneli isältään että hän saisi tavata Hikoboshin uudelleen. Isän kävi tytärtään sääliksi ja hän lupasi, että kunhan tytär tekee työnsä, hän saisi nähdä sulhonsa seitsemännen kuun seitsemäntenä päivänä. Mutta kun tuo päivä koitti, he eivät voineetkaan tavata sillä Amanon (Linnunradan) yli ei mennyt siltaa. Orihime itki niin kovasti, että parvi harakoita kiinnitti huomionsa häneen ja lupasivat muodostaa rakastavaisille sillan siivillään (tähtisumu). Ja niin Orihime ja Hikoboshi saivat jälleen tavata toisensa.

Kansantaru juontuu tähtitaivaalta: Orihime ja Hikoboshi ovat Vega ja Altair, jotka löytyvät Lyyran ja Kotkan tähtikuvioista. Amano-joki on Linnunrata. Taivaan kuningas on yleisesti kaiken hallitsija, jumalolento tai universumi itse.

Tarinasta on valtavan monta versiota, joiden yksityiskohdat vaihtelevat. Kuningas saattaa olla kuningatar. Hikoboshi saattaa olla maanpäällinen mies ja Orihime taivaan prinsessa. Joissain versioissa rakastavaisilla on myös lapsia (jotka ovat läheisiä tähtiä). Pilvien sanotaan olevan Orihimen kutomia kauniita, ainutlaatuisia kankaita. Ylläolevassa maalauksessa Hikoboshilla on mukanaan härkä, joka oli auttanut häntä pääsemään taivaalle etsimään Orihimeä.

Toiveiden kirjoittaminen

Koska tarun rakastavaisten toive toteutuu aina tuona päivänä, sen on ajateltu olevan otollista aikaa toivomuksille/rukouksille. Tanabatan muinaiskiinalainen nimitys on alkuaan tarkoittanut "taitojen pyytämisen juhlaa" ja kuten kansantarusta voi päätellä, suuressa osassa sitä on kutomistaito. Perinteisesti on toivottu siis itselle tai läheisille edistystä tai paremmaksi tulemista jossain asiassa, mutta loppujen lopuksi toiveet voivat olla mitä vain. Toivomukset kirjoitetaan pystysuuntaisella kirjoituksella kortille tai paperinpalalle ja ripustetaan bambusta tehdyn toivomuspuun oksille. Samassa bambussa voi riippua sadoittain näitä toivelappuja eli tanzakuja. Tämän jälkeen traditiot vaihtelevat, mutta yleiset tavat ovat joko toivomuspuun lähettäminen alas jokea tai puun polttaminen keskiyöllä.

Sanotaan, että jos Tanabatan aikaan sataa, se tarkoittaa että harakat eivät syystä tai toisesta ole kyenneet muodostamaan tarpeeksi turvallista siltaa ja tapaaminen on epäonnistunut. Yhden version mukaan sade on Orihimen ja Hikoboshin kyyneliä, kun he itkevät epäonneaan. Toisen version mukaan sade on joen tulvimista. Joka tapauksessa rakastavaisten tapaamistoive ei ole toteutunut, mikä on huono enne muillekin toivomuksille. Siksi Tanabatan aikaan halutaan olevan aina hyvä sää. Silti toivomukset jätetään huonollakin säällä, koska onhan mahdollista että taivaan kuningas kuitenkin muistaa hyvällä.

Tanabata Sendaissa

Tanabataa on juhlittu Sendaissa 1600-luvulta alkaen ja siitä kasvoi hiljalleen aina vain suurempi juhla. Sendaissa toiveita ei välttämättä kirjoiteta toivomuspuihin, vaan niistä tehdään koristeita jättikokoisten ornamenttipallojen jatkeeksi, jolloin niistä tulee eräänlaisia kauniita ja värikkäitä tuulipusseja. 1800-luvun lopulla suosio alkoi hiipua, kadoten 1920-luvun hirvittävässä talouslamassa lähes kokonaan, kunnes vapaaehtoiset päättivät elvyttää sen 1928. Toinen maailmansota toi vielä uuden iskun juhlalle; etenkin sodan loppuvuosina 1943-45 juhlakoristeita ei juuri edes näkynyt. Perinne elvytettiin jälleen 1946, jolloin ostoskadulla näkyi jo 52 koristeltua tuulipussia. Vaan arvatkaa mitä: seuraavana vuonna tapahtui ratkaiseva käänne, kun itse keisari Hirohito vieraili Sendaissa 1947 juhlan aikaan ja kaupunkilaiset tervehtivät häntä peräti viidellätuhannella tuulipussilla! Tuon tapauksen jälkeen Tanabatasta on tullut Sendaissa poikkeuksellisen suuri juhla ja se vetää turisteja niin muualta Japanista kuin ulkomailtakin. Ostoskatu Ichibancho on täynnään isoja, kauniita tuulipusseja.

Sendaissa tanzaku-korttien ohella toivomuksia voidaan kirjoittaa origamipaperille ja niistä voidaan taitella tai askarrella mitä vain. Perinteisesti paperista askarrellaan jokin tietty koriste sen mukaan mihin kategoriaan kirjoitettu toive liittyy. Koristeita on seitsemän kategoriaa:

Kortti (tanzaku): yleiset toiveet, hyvän tulevaisuuden toiveet, kiitokset

Kurki (orizuru): pitkän iän toiveet

Kukkaro (kinchaku): liikeasiat, talous

Verkko (toami): kalaonnea ja runsaita saaliita

Pitkä nauha tai tuulisukka (fukinagashi): kutomistaitoja

Paperikimono (kamigoromo): terveys, suojelu sairauksilta ja tuhoilta, ompelutaitoja

Roskapussi (kuzukago): siisteys, puhtaus, kierrätys, taloudellisuus. Tähän voidaan käyttää muista koristeista jääneitä paperijätteitä!

Kuitenkaan mitään rajoitteita ei ole, joten em. seitsemän kategorian lisäksi näkee kaikenlaisia muitakin paperikoristeita.

Luonnollisesti minäkin kävin kaupungilla katsomassa Tanabataa. Tässä päivän kuvasatoa:

Tässä on tavallisia tanzaku-kortteja.

Ylhäällä näkyvät ornamenttipallot, joihin on kiinnitetty taso, josta paperinauhat laskeutuvat.

Paperikukkia.

Toivomuspuita, joiden oksille on ripustettu tanzaku-kortteja.

Sarjakuvahahmoja.

Koristeita on ostoskadun ulkopuolellakin vaikka kuinka.

Myös yritykset mainostavat itseään tuulipusseilla.

Ostoskadulla on paljon ihmisiä. Tuulipussien paperinauhat laskeutuvat niin alas, että ihmiset kulkevat niiden läpi - mikä on tarkoituskin.

Juhlapäivinä monet pukevat yukatan ylleen. Yukata on kimonoa rennompi ja huomattavasti halvempi vaate. Yukataa käytetään etenkin kesäisin paljon. Niitä on sekä miehille että naisille, joskin naiset käyttävät niitä enemmän.

Myös kauppojen edustoilla on koristeluita.

Myös urheiluseurat ovat mukana. Tässä kuuluisan baseball-joukkueen Rakuten Eaglesin tuulipussi.

Tässä tuulipussia käytetään todella luovasti: tuulettimeen on kiinnitetty ohutta silkkikangasta, joka valaistaan ledivaloilla. Ohikulkijan huomio kiinnittyy lepattavaan kankaaseen ja näin liikeyritys saa huomiota.

Paperikurkia.

Pitkin katuja oli vieri vieressä torikojuja.

Taiyaki-leivos kruunasi päivän. Sana tarkoittaa paistettua punahammasahventa, joka on merkittävä ruokakala Japanissa. Mutta tällä leivoksella ei ole kalaruokien kanssa mitään tekemistä; se on vohvelitaikinaa jonka sisällä on jotakin makeaa täytettä, kuten suklaatahnaa, vaniljakreemiä, punapaputahnaa, vihreää teetä kermavaahdossa tms. Leivos on syntynyt joskus 1800-luvulla Tokiossa, ja levinnyt koko maahan. Mutta miksi juuri punahammasahven valittiin leivonnaisen esikuvaksi ja muodoksi? Sen keksi eräs leipuri, joka mietti miten saisi liiketoimensa sujumaan paremmin. Vanhan taikauskon mukaan punahammasahven tuo iloa ja enteilee hyvää onnea, joten leipuri keksi alkaa tekemään vohveleistaan punahammasahvenen muotoisia. Ideasta tuli taikauskoisten japanilaisten keskuudessa jättimenestys. Ja kieltämättä tuo makia herkku suupieliä vetää ylöspäin ja tekee iloiseksi. Suosittelen maistamaan.

Tanabata-terveisin,
Ulkomaan Gaijin