Matka Hokkaidoon, osa 2: sankarisählärit Sapporossa

Tarinamme Hokkaidosta jatkuu! Sunnuntaina siis minä ja K lähdimme Riisinviljelijän mailta ennen puoltapäivää kohti Sapporoa, Japanin pohjoisinta suurkaupunkia.

Sapporo ( 札幌市 ) on Japanin viidenneksi suurin kaupunki noin kahdella miljoonalla asukkaallaan. Se on Hokkaidon läänin pääkaupunki ja suosittu turistikohde. Sapporo on hyvin nuori: kaupunki perustettiin vasta 1860-luvulla. Tuolloin Hokkaido oli varsin erämaaseutua ja sen kehitys oli todella pahasti jäljessä muusta Japanista. 1870-luvun alussa kaupungin johto pyysi Hokkaidon alueen kehittämiseksi asiantuntija-apua Yhdysvaltojen hallitukselta. Amerikkalaiset lähettivät asiantuntijoita tekemään yhteistyötä ja erityisesti heistä mainitaan William S. Clark, kemisti, kasvi- ja eläintieteilijä, sekä Massachusettsin maatalouscollegen johtaja. Clarkin uraauurtava työ Hokkaidon kehittämiseksi jätti jälkensä ja häntä kunnioitetaan edelleen suuresti. Amerikkalaisten vaikutuksesta Sapporon kaupungilla on ruutukaavio-asemakaava, ja muutamat tuolta ajalta säilyneet rakennukset muistuttavat senaikaista amerikkalaista tyyliä

Entinen harjoitushalli Hokkaidon maatalouskoulusta 1870-luvulta. Rakennus on nykyään museona ja tunnetaan nimellä Sapporon Kellotorni. Kello on ostettu Bostonista vuonna 1881 ja toimii yhä. Kello lyö tasatunnein.

Sapporon nimi tulee alueella virtaavan Toyohira-joen ainunkielisestä nimestä sat poro pet (kuiva, suuri joki). Ainu-kansa on Hokkaidon alkuperäiskansa, joskin heistä suurin osa on sulautunut japanilaiseen väestöön ja omaksunut japanin kielen. Joka tapauksessa monia heidän kielensä jäänteitä on jäänyt hokkaidolaisiin paikannimiin. Heitä voi verrata saamelaisiin.

Tehdessämme hotellivarausta matkaa edeltäneellä viikolla, kävi ilmi että Sapporossa oli paljon erinomaisia tarjouksia hotelleista. Luultavasti tähän vuodenaikaan ei ollut mitään turistisesonkia. Sehän oli meidän onnemme! Tarjoukset olivat niin hyviä, että meidän ei todellakaan tarvinnut tyytyä hostelleihin, eikä edes halpaan hotelliin; kahdelta aikuiselta kaksi yötä maksoi yhteensä vain 9000 jeniä (n. 70 euroa), kolmen tähden hotellista!!! Eikä tarvinnut tinkiä edes sijainnista: hotellimme sijaitsi lähellä keskustan Odori-puistoa, eli juuri sieltä minne halusimmekin! Aamupala tosin maksoi 1500 jeniä lisää per naama, mutta meidän tapauksessamme olikin parempi, ettei se sisältynyt hintaan. Emme kuitenkaan halunneet sitä vielä ensimmäisenä aamuna, kun tarkoitus oli mennä kaupungille syömään paikallisia erikoisuuksia.

Ensimmäinen päivä: 20 sähläyksen sarja

Bussimatka Sapporoon sujui mukavasti. Bussissa oli niin väljää, että saimme vieläpä omat tuplapenkit joten tilaa piisasi. Tästä alkoikin sitten päivä, jota voi luonnehtia todelliseksi sähläämisten sarjaksi. Osa niistä on pieniä ja harmittomia, osa isompia mokia josta luulisi alkuun niiden olevan ikäviä. Mutta uskokaa tai älkää, kaikki päättyi aina hyvin. Päivään mahtui 20 sähläämistä ja kerron teille päivän kulun niiden avulla, olkaapa hyvät...

Sähläys 1.
Noustuamme bussista kävimme kioskissa ostamassa juomista ja K alkoi tutkia karttaa. Tällöin K parahti että olimme nousseet väärällä pysäkillä ja minä jo ajattelin ettei voi olla totta, ollaanko kaukanakin hotellilta? Mutta: kun minäkin katsoin karttaa, selvisi että K katsoi karttaa väärin ja olimme sittenkin jääneet ihan oikeassa paikassa. Kävelimme yhden nähtävyyden ohi: 1800-luvulta peräisin oleva vanha maatalouskoulun rakennus, joka tunnetaan nykyään Kellotornina. (Kuva ylempänä.)

Söhläys 2.
Meidän piti löytää ravintola josta saisimme hokkaidolaista ruokaa. Kävelimme älypuhelimen opastamana raamen-ravintolan edustalle. Etuovena toimi umpipuinen pariovi, joka oli kiinni. Viereisessä kyltissä luki kellonaikoja ja  jotain hämärää, josta edes K ei saanut selvää. Noh, kävelimme ja pyörimme kadulla hetken. Muita ravintoloita ei lähellä ollut. Palasimme takaisin kiinniolevalle ovelle ja näimme kuinka joku nainen astui sinne sisään ja sulki oven perässään. Mietimme, onko se työntekijä. Miksi ravintola olisi kiinni päiväsaikaan? Mutta: rohkeana K päätti kokeilla aukaista oven. Edessä oli tuulikaappi ja toinen samanlainen ovi. Aukaisimme senkin. Siellä oli ravintola täydessä käynnissä ja asiakkaita syömässä. Menimme pöytään ja söimme herkulliset misoraamenit.

Misoraamenia en ole ennen syönytkään. Se vei voiton kaikista aiemmista raamen-kokemuksistani.

Möhläys 3.
Matkalla hotellille huomasimme matkailuinfopisteen josta sai turistikarttoja. Halusimme ehdottomasti sellaisen. Valitettavasti emme päässeet matkailuinfoon sisään koska ovi oli kiinni ja sen edessä esteenä kylttitelineitä. Ikkunasta näimme, että silti siellä oli asiakaspalvelijoita sisällä tiskin takana pelaamassa pasianssia tietokoneillaan. No, ei auttanut kuin luovuttaa. Mutta: Infopisteen vieressä samassa rakennuksessa oli pieni matkamuistomyymälä, josta sai myös herkullista hokkaidolaista jäätelöä. Meidän teki jäätelöä mieli aterian päälle ja menimme sisään jäätelökioskia kohti. No, sieltä sisäpuolen tuulikaapista sitten aukesi ovi myös matkatoimistoon. Saimme haluamamme turistikartan.

Pehmis, jonka sisällä oli paksu kaakaotanko ja päällä kaakaohippuja.

Pöhläys 4.
Syötyämme jäätelöt lähdimme etsimään hotellia. Älypuhelimen kartta ei antanut kovin tarkkaa käsitystä. Kun pääsimme oikeaksi uskomamme korttelin nurkalle, emme voineet päätellä kummalla puolella korttelia hotelli on. K olisi mennyt oikealle, minä vasemmalle. No, menimme minun valinnallani. Ja tietysti kiersimme koko korttelin väärältä puolelta. Jos olisimme menneet oikealta, olisimme äkänneet hotellin heti. Mutta: Joka tapauksessa hotelli löytyi ja kivenheiton päässä hyvistä paikoista. Olimme perillä.

Mähläys 5.
Hotellin respassa meiltä yritettiin kahteen kertaan varmistaa jotakin, että onko tämä ok, mutta K ei jaksanut alkaa keskustella asiakaspalvelijan kanssa yhtään enempää ja sanoi koko ajan että joo joo antakaa mennä vaan. Hotelli vaikutti muuten ihastuttavalle, mutta huoneessa odotti yllätys: parisänky. Ihmettelin että mitäs tämä on, emme tietääkseni ole pariskunta. K totesi että hän taisi unohtaa kertoa asiasta. Ja kuulemma juuri tätä asiaa respassa oli yritetty varmistaa, että emmekö tosiaan halua erillisten sänkyjen huonetta. Katsoin hieman pottuuntuneena K:ta ja taisin vähän marista asiasta. Huone kuitenkin muuten oli aivan ihana ja siisti, isolla kylpyhuoneella ja televisiolla, joten en viitsinyt alkaa tapella asiasta, etenkin kun K kieltäytyi menemästä enää uudelleen respaan kysymään. Mutta: myöhemmin kuitenkin varmistimme, että saamamme tarjous koski vain parisänkyhuonetta, johon ei tosiaan saanut edes lattialle patjaa. Erillissänkyhuone olisi maksanut todella paljon enemmän. Hyvin kävi, säästimme siis hyvät rahat! Mitä nyt saimme hotellin respassa homoparin maineen.

Rähmäys 6.
Menimme ensimmäiseen ja lähimpään nähtävyyteen, eli Sapporon vanhalle TV-tornille, joka on ulkoisestikin hieno, ja jossa oli näköalakerros korkealla. Luulimme sen olevan ilmainen, mutta lippu näköalakerrokseen olikin yllättävän kallis, se maksoi 720 jeniä. Sendaissa ja Tokiossa monien pilvenpiirtäjien näköalakerrokset ovat ilmaisia. Mutta: tornista oli todella kivat näkymät erityisesti Odori-puistoon ja K löysi tornin matkamuistokaupasta tuliaissuklaata jota hän oli etsinyt. Kannatti ilman muuta käydä, etenkin kun tiesi että lipun hinnalla ylläpidetään tornia.

Odori-puisto jatkuu todella kauas ja on yksi Sapporon merkittävimpiä nähtävyyksiä.

Sapporon iltavalaistus on komeaa. Kaupunki on todella suuri.

(HUOM! Tästä eteenpäin kuvia ei tältä illalta valitettavasti ole, sillä ulkona oli jo aivan pimeää eikä kännykkäkameralla oikein pysty ottamaan kuvia huonossa valossa.)

Sössäys 7.
Meidän oli tarkoitus ehtiä vielä samana päivänä käymään Moerenuma-puistossa, jossa olisi kauniita valaistuja ulkotaideteoksia ja lasipyramidi. Turistikartan mukaan sinne pääsisi helposti bussilla nro 6, joka lähtisi läheltä TV-tornia. Etsimme linja-autopysäkkiä tovin ja löysimme bussivarikon. Totesimme ettei se ole oikea paikka, missään ei ole laitureita eikä missään ole kuljettajia eikä myydä lippuja. Jatkoimme seuraavan korttelin haravoimista ja löysimme lopulta bussiasemalle. Löysimme bussin nro 6 ja K kysyi kuljettajalta, meneekö tämä puistoon. Ei kuulemma mennyt! Jaha. Päättelin K:n kanssa, että turistikartta on joko epämääräinen tai siinä on vanhaa tietoa. Mutta: Kuski kehotti meitä menemään aseman sisäpuolelle ja kysymään luukulta. Virkailija oli aluksi hämmentynyt, mutta halusi kuitenkin auttaa, naputteli tietokonettaan ja lopulta antoi meille ohjeena matkustaa metrolla muutama pysäkki pohjoiseen ja etsiä sieltä toinen linja-autoasema, josta pääsisi bussilla nro 79 Moerenuma-puistoon.

Köppäys 8.
Metroasemalla ostin 24h-metrolipun. K maksoi joukkoliikennekortillaan (joka on sinänsä varsin kätevä: voimassa koko Japanissa ja sillä voi matkustaa niin busseilla, lähijunilla kuin metroillakin), mutta myöhemmin häntä harmitti tajuttuaan että 24h metrolippu olisi tullut halvemmaksi, koska meidän oli tarkoitus käyttää metroa seuraavanakin päivänä. Mutta: hän tekikin oikein, kun taas minä mokasin. Se ostamani 24h-lippu olikin viikonloppupiletti, joka on voimassa vain viikonloppuisin ja seuraavana päivänä oli maanantai. (Jatkoköppäys: Seuraavana päivänä K puolestaan mokasi ostamalla kalliimman 24h-lipun, jota tarvitsimme vain vähän. Kortti olisi tullut edullisemmaksi.)

Pöljäys 9.
Metromatkan päätteeksi etsiydyimme linja-autoasemalle. Etsiminen oli vaikeaa ja katsoimme aluksi väärää pysäkkiä. Pyörimme asemalla, kunnes hoksasin että oikea laituri oli piilossa kaukana muiden takana. Valitettavasti busseja meni vain puolen tunnin välein ja edellinen oli juuri mennyt. Toisin sanoen, osaksemme tuli maksimiodotteluaika mikä harmitti vietävästi. Mutta: Aikaa tappaaksemme menimme paikalliseen kioskikauppaan Seicomartiin, jossa sain maistaa jättikokoista onigiriä jota tehdään vain Sapporossa. Auttoi mukavasti pitämään nälkää loitolla. Jätti-onigiri oli ollut yksi ruuista, joita halusin alunperinkin maistaa Sapporossa, joten tämä oli hyvä tilaisuus sen syömiseen!

Pölhöys 10.
Bussi kulki sinne mihin piti, vaan eipä päästy puiston portille asti. Piti kävellä ihan hiivatin pitkä matka pysäkiltä portille. Valtavan parkkipaikkakentän ohi kävellessämme ihmettelimme, miksei ketään näkynyt missään eikä autojakaan. Päästyämme portin viereisen myymälän lähelle näimme sen takana sillan, joka veisi meidät puistoon. Valitettavasti myymälä näytti olevan kiinni, mikä säikäytti että olimmeko tehneet koko matkan turhan takia kun emme saisi lippuja mistään. Lisäksi minulla oli karmea kusihätä, eikä myymälän vessaan päässyt. Mutta: se olikin ilmeisesti vain joku kioski ja matkamuistomyymälä. Osoittautui, että puistoon oli ilmainen pääsy! Menimme sillan yli ja pääsimme perille puistoon. Sillan kupeessa totesin, ettei ketään näy ja virtsasin kasvillisuuden sekaan, kiellettyä tai ei.

Hölmöys 11.
Lasipyramidi näkyvissä. Vaan pääovi ei ollutkaan sen juurella. Aloimme kiertää pyramidia vastapäivään sen oikealta puolelta, piittaamatta vasemmalla olleesta rampista. Toisella puolella meidän piti juosta suurta nurmikenttää ylös koska polku olisi vienyt kauemmas pyramidista. Kaikkialla oli pilkkopimeää, ihmisiä ei näkynyt missään, eikä pääoveakaan löytynyt. Kiersimme lisää ja tulimme lopulta nurmikon alasviettävään rinteeseen josta tulimme pyramidin puutarhaan. Sillä hetkellä näimme pääoven. Hoksasimme, että jos olisimme menneet ramppia josta emme piitanneet alussa, olisimme päässeet pääovelle heti. Olimme kiertäneet koko lasipyramidin turhaan. Mutta: juoksennellessamme nurmikoilla aution puiston pimeydessä tunnelma oli aivan mahtava ja olo kuin teini-ikäisellä seikkailuissa. Jos olisimme menneet ramppia, upea seikkailun tunne olisi silloin jäänyt saamatta.

Töppäys 12.
Sisään pyramidiin. Siellä piti K:n mukaan olla hieno taidenäyttely. Siellä oli vain ravintola auki, jota emme nyt tarvinneet. Käytävillä ei ollut ketään. Lipunmyynnissä ei ollut ketään. Jatkoimme käytäviä eteenpäin, kunnes tulimme umpikujaan: lasiovet, joiden takana oli pimeä käytävä. K luuli että lasiovi oli lukossa ja ehdotti, että palataan takaisin. Seikkailumielellä kokeilin ovea ja sehän avautui. Menin käytävään K perässäni. Käytävä vain jatkui ja johti lopulta poistumisovelle. Tulimme ulos pyramidista näkemättä mitään näyttelyä tai kohtaamatta yhtään ihmistä. Mutta: olihan se pyramidi itsessäänkin hieno, vaikuttava lasirakennelma joka kannatti ilman muuta nähdä.

Tollous 13.
Näimme horisontissa valtavan vuoren siluetin, vasten taivaanrannan valohämärää. Ajattelin vuoren olevan todella suuri ja kilometrien päässä. Siluetti oli todella mahtava. Kysyin K:lta, muistaako hän mikä vuori se on. K ei ollut varma. Myöhemmin tajusimme, että se olikin vain samaisen puiston pieni kukkula, josta emme pimeydessä erottaneet että se olikin aivan lähellä, alle parinsadan metrin päässä. Mutta: meitä nauratti aivan mahdottomasti väärinkäsityksemme. Ja toisaalta oli vaikuttavaa, että ihmissilmälle valot ja varjot voivat tehdä noin hienot tepposet, etenkin kun meitä oli kaksi jotka näimme saman "vuoren siluetin taivaanrannassa".

Suhlaus 14.
Ajattelimme että kävellään puiston läpi, niin näemme valaistuja taideteoksia joita siellä piti internetin mukaan olla. Puisto oli aivan järkyttävän suuri. Pitkä matka eikä ainoatakaan taideteosta missään. Kaikkialla oli vain nurmikenttiä, kukkuloita, puustoa ja pimeää. Tässä kohtaa voisi todeta, että matka oli täysin turha ja ilmeisesti ulkotaideteokset olivat jo viety talven tieltä pois puistosta. Mutta: kuitenkin totesin, että upeat valtavat puiston kukkulat ovat ns. maataideteoksia itsessään. Alue on aivan poikkeuksellisen mahtava ulkonäyttely-, tapahtuma- ja festivaalipuisto. Paikka on valtavan kokoinen, nurmikot suunnattomia ja sinne mahtuu ihan mitä vain. Kukkuloita oli erimuotoisia ja yhdellä oli kiviportaat porraspyramidin malliin. Näimme myös hienon kupolirakennelman ja erikoisen kolmijalan pienen kummun päällä. Kuten sanoin K:lle, näiden taideteoksien siirtämiseen tarvitaan maansiirtokoneita. Olin todella vaikuttunut. Käynti ei missään nimessä ollut pettymys. Olin löytänyt jotain, minkä olemassaolosta en ollut tietoinen: maataiteen. Myös K oli sitä mieltä, että paikka oli ollut jännä ja olimme saaneet kokea kivan seikkailun.

Sähellys 15.
Olin juonut liikaa, sillä minulla oli taas kusihätä. Puiston yksi metsiköistä sai toimia tällä kertaa näkösuojana ja pisupaikkana. Hieman hävetti kyllä, sillä tiesin kuinka paljon Suomessa festarialueilla kustaan kännissä joka paikkaan. Ja kaiken lisäksi, ikään kuin pohjattomana ironiana, minuutin päästä ohitimme vessarakennelman joka olisi ollut auki ja valaistu. Mutta: ainakaan ketään ei näkynyt ja oli pimeää, joten ei tullut sanomista.

Kohellus 16.
Puistosta päästyämme olin varma, että kun vain kävelemme tietä eteenpäin niin jossain vaiheessa pysäkki löytyy. Meidän piti kävellä yli puoli kilometriä ennenkuin se löytyi. Matkalla ei oikeastaan edes ollut mitään erityisen ihmeellistä kuvattavaa. Kaiken lisäksi pysäkillä piti odotella vartti, sillä sunnuntai-iltana busseja tuli todella harvakseltaan. Mutta: jostain syystä illan tunnelma oli upea, ja olo oli taas kuin teini-ikäisellä joka tutkii ensimmäisiä kertoja tuntemattomia kaupunginosia ja kokee suurkaupungin valoja.

Tohellus 17.
Paluumatkalla esitin, että haluaisin kuitenkin käydä vilkaisemassa vielä sitä paikkaa, jossa bussi nro 6:n lähtöpysäkin piti mukamas olla. En vain voinut uskoa, että turistikartta olisi niin pahasti pielessä, etenkin kun oikeat bussireitit ovat turistille tärkeää informaatiota. Ja oikeassa olin: kävellessämme TV-tornilta kohti seuraavaa korttelia, jossa bussiaseman piti kartan mukaan sijaita, K havaitsi eräässä rakennuksessa sanan bus center. Valitettavasti ko. sanoja ei oltu kirjoitettu latinalaisilla aakkosilla, vaan taivaan tähden AINOASTAAN KATAKANOILLA. Eikä koko rakennuksessa ollut MITÄÄN muuta mikä viittaisi millään tavoin linja-autoihin, joten eipä todellakaan kumma jos emme sitä ensimmäisellä kerralla huomanneet. Ja missäkö ne bussilaiturit sitten olivat: menimme rakennukseen josta löytyi vain hissi alaspäin. Asema jota olimme etsineet alunperin, sijaitsi MAAN ALLA. Ilmankos ei linja-autoja näkynyt aiemmin... Meille valkeni, että se bussiasema, josta olimme aiemmin kysyneet neuvoa, olikin ilmeisesti kaukoliikenteen asema eikä heillä ollut mitään tekemistä paikallisbussien kanssa ja siksi siellä virkailija ei tiennyt alkuun mistään mitään. Mutta: Tutkimme kuitenkin huviksemme maanalaista asemaa ja paljastui, että se linkittyi kaikkien kolmen Sapporon metrolinjan keskuspysäkkien kanssa jättiläismäiseksi tunnelikompleksiksi, joka oli vaikuttava nähtävyys jo itsessään kauppoineen ja ravintoloineen. (Annelle terveisiä, Fukuokassa Hakatan aseman alapuolelta avautuu samantyylinen tunneliverkosto.)

Urpous 18.
Tutkiessamme tunneliverkostoa eksyimme ja yhtäkkiä havaitsimme kiertäneemme kehää, kun yritimme päästä pois. Jopa K myönsi olevansa todella hämmentynyt miten sekava paikka se oli. Kaiken kukkuraksi infokartta olisi ollut ihan vieressä kun ensimmäisellä kierroksella koetimme löytää ulos. Mutta: Hoksattuamme lopulta infokartan pääsimme helposti ulos ja tunnelin ansiosta vältimme liikennevaloja. Ulospäästyämme meitä vastassa oli TV-torni, jolla oli hieno ulkovalaistus.

Torspous 19.
Päästyämme takaisin Odori-puiston tuntumaan aloimme etsiä ruokapaikkaa. Tarkoitus oli ehtiä takaisin hotellille klo 21 mennessä, sillä oli isänpäivä, ja olimme sopineet vanhempieni kanssa Skype-puhelusta tuohon aikaan. Ruokapaikan etsimisessä meni hemmetisti aikaa, kun emme löytäneet sopivaa tai mieleistä. Lopulta jahkailu alkoi kostautua ja aika loppua. Päädyimme hätäratkaisuna hotellin kanssa samassa korttelissa olevaan ravintolaan, josta ensin luulin että kyseessä oli joku kallis ja hidas paikka, mutta K piti päänsä. Tilattuamme ruokaa ajattelin laittaa isälleni viestiä että myöhästymme puoli tuntia. Vaan voi pahus: omasta kännykästäni oli pre-paidin saldo loppunut. Lainasin K:n kännykkää ja aloin naputtaa viestiä. Kun viesti oli lähes valmis, K kysyi minulta jotain asiaa ja keskeytin viestin kirjoittamisen siksi aikaa kun vastasin K:lle. Jahka saimme asian juteltua, ehdin vain huomata kun K:n kännykkä sammui akun loppumiseen. Viesti olisi ollut kahta merkkiä ja lähetä-nappulaa vaille valmis. Mutta: paikka osoittautuikin ihan kivaksi ja tuolit mukaviksi. Ruoka tuli yllättävän nopeasti. Söimme erikoisia ruokia joita emme olisi muuten maistaneet ja olikin tosi hyvää; minulla oli kylmiä kanaleikkeleitä vihanneksilla ja dipillä, K söi katkarapu-sienipataa. Maksoimme ja juoksimme hotelliin soittamaan isänpäivä-skypetystä, vain 10 min myöhästyen. Vanhemmat olivat itsekin vasta tulleet isänpäivälounaalta kotiin (Suomessa klo oli 14:10).

Hassuus 20.
Tämä juttu olkoon loppukevennys. Tosin ei ole oma mokamme, vaan hotellin. Huoneen hintaan kuuluu nähkääs yksinkertaiset olo- tai yöpuvut. Ne ovat yukata-mallisia, eli vähän kuin saunatakit Suomessa. Moka oli se, että ne olivat länsimaalaisille liian pieniä. Mutta: Teimme jutusta huumoria. K puki oman päällensä ja sen jälkeen kaivoi laukusta oman normaalin yöpukunsa. Sitten hän puki yöpukunsa mekon päälle ja tunki mekon helmat lahkeiden sisään. Näky oli todella koominen, joskin varmasti lämmin. Minä taas laitoin mekostani kiinni vain ne napit jotka menivät kiinni; tuloksena se että maha rollotti mekon välistä, ja asukokonaisuuden kruunasivat bokserit ja villasukat. Olimme väsyneitä pitkästä päivästä ja nauroimme kuin keskenkasvuiset. Muistelimme päivän sähläyksiä ja totesimme että itseasiassa ne olivat johtaneet usein johonkin hyvään ja päivä oli ollut hyvä. Katselimme hetken paikallisen television tarjontaa, nauroimme niillekin ja menimme nukkumaan.

Yhteenvetona voin sanoa, että ensimmäinen päivä oli onnistunut. Varsin odottamattomalla tavalla kyllä, mutta aivan ehdottomasti onnistunut. Kuten huomasitte tarkasti lukiessa: vaikka mokailut saattoivat ärsyttää alkuun, loppujen lopuksi jokainen niistä johti positiivisella tavalla johonkin jota emme olisi ehkä muutoin kokeneet. En vaihtaisi sähläyksiä pois! Ne tekivät ensimmäisestä Sapporon-päivästämme todellisen seikkailun!

Seuraava päivä menikin jo huomattavasti mallikkaammin ja saimme päivänvalossa otettua kuvia nähtävyyksistä. Niistä lisää kolmannessa osassa!

Sähläysterveisin,

Ulkomaan Gaijin