Käteinen ja maksaminen

Suomi on edelläkävijämaita muovirahan käytössä, etenkin sen jälkeen kun lähimaksu tuli mahdolliseksi. Itse pidän kovasti käteisellä maksamisesta ja aluksi vastustelin etenkin lähimaksua, mutta ennen pitkää huomasin laiskuuden vievän voiton. Korttia on liiankin helppo vinguttaa. Nostan kuitenkin Suomessakin eläessä aina silloin tällöin käteistä. Käteisessä on jotain konkreettisen tuntuista, ja toisaalta korttimaksuissa on silloin tällöin jotain takkuamista milloin kortin, milloin maksupäätteen kanssa. Tuntuu kivalta kun mukana on aitoa riihikuivaa ja se kelpaa kaikkialla.

Japanissa taas on aivan toinen mentaliteetti: täällä ei pidetä muovirahan käytöstä, vaan maksetaan yleensä käteisellä ainakin arkipäiväiset ostokset. Monet pienet puodit, kapakat ja pikkuravintolat eivät edes tarjoa korttimaksuvaihtoehtoa! Vaikka kaupoissa ja tavarataloissa, sekä isoimmissa ravintoloissa voisi kortillakin maksaa, suurin osa ihmisistä ei vain yksinkertaisesti halua. Korteilla maksaminen on alkanut hiljalleen yleistyä vasta aivan viime vuosina, ja ollaan vielä eeeerittäin kaukana suomalaisesta meiningistä. Japanilaiset pitävät käteisellä maksamisesta. Kortti kaivetaan vasta, kun pitäisi tehdä suht isoja ostoksia. Varsinkin halvoissa vuokra-asunnoissa jopa vuokrat saatetaan maksaa käteisellä!

Tätä seikkaa vasten on hassua, että pankkiautomaatit rajoittavat käteisnostoa vuorokaudenaikojen ja viikonpäivien mukaan: arkipäivisin päiväsaikaan nostaminen on ilmaista, mutta iltaisin ja viikonloppuisin menee palvelumaksu! Lisäksi nostaminen muusta kuin oman pankin automaatista napsauttaa tietenkin lisämaksun. Ulkomaalainen voi ainakin kansainvälisillä luottokorteilla (kuten Visa ja MasterCard) nostaa rahaa automaateista sekä paikallisen Postin konttoreista. VisaElectronin kaltaiset ei-luotolliset maksukortit ovat epävarmempia, mutta niitäkin voi yrittää.

Japanin jeni

Jeni otettiin käyttööön 1871. Jenin kansainvälinen valuuttakoodi on JPY ja tunnus ¥, paitsi Japanissa 円. Roomalaisilla aakkosilla se kirjoitetaan yen, mutta lausutaan en. Länsimaissa on usein luulo, että jeniä ei jaeta pienempiin yksiköihin (kuten euro jakaantuu sentteihin tai markka penneihin). Tämä on osittain totta: käteisellä yhden jenin kolikko on tiemmä maailman pienin varsinainen raha, eikä pennirahoja ole. Mutta yllätys yllätys, finanssimaailman rahaliikenteessä jeni tosiaan jaetaan sataan seniin tai tuhanteen riniin. Näillä ei kuitenkaan ole merkitystä tavalliselle ihmiselle. Seuraavaksi näytän pari kuvaa jeneistä. Sattui niin, että lompsassa oli kaikkia eri käteisrahoja:

10 000 jenin setelissä on Fukuzawa Yukichi, opettaja ja kirjailija, joka oli tärkeä henkilö 1800-luvulla Japanin modernisoinnissa. 5000 jenin setelissä on Ichiyō Higuchi, modernin Japanin ensimmäisiä naiskirjailijoita, jolla oli suuri vaikutus myöhempään kirjallisuuteen. 1000 jenin setelissä on tiedemies Hideyo Noguchi, joka sai kansainvälistäkin tunnustusta bakteriologian tutkimisessa.

Oikealla alhaalla on yhden jenin kolikko, joka on niin kevyt että sen voi varovasti asettaa veden pinnalle kellumaan. Sen vieressä on viiden jenin kolikko, jota pidetään onnenkolikkona johtuen siitä, että sen nimi "go en" lausutaan samoin kuin kunnioittavaa yhteyttä tarkoittava sana. Tästä syystä viiden jenin kolikoita annetaan shintolaisissa pyhäköissä kolehtiin ajatuksella, että niin saavutetaan hyvä yhteys pyhäkön jumalhenkeen. Yleinen taikausko on, että aina kun joku ostaa uuden lompakon, hänen tulisi laittaa sinne ensimmäisenä rahana viiden jenin kolikko ennen lompakon käyttöönottoa. Se on myös ainut raha, joka ei käytä länsimaisia numeroita vaan vanhaa kanji-merkkiä (näkyy alareunassa).

Maksaminen kassalla

Jos asiakas maksaa kassalla isolla setelillä niin, että vaihtorahoiksikin tulee seteleitä, tapahtuu jännä episodi. Otetaan esimerkki: asiakkaalla on ostoksia 1424 jenin edestä ja hän maksaa 10 000 jenin setelillä. Rahaa ei juuri koskaan anneta käteen, vaan se asetetaan kassan vieressä olevaan pieneen matalaan muovikaukaloon (väriltään yleensä sininen tai ruskea). Myyjä ottaa setelin kaukalosta, lausuu ääneen setelin rahasumman ja lyö sen kassakoneeseen. Sitten hän kerää ripeästi koneesta yhden viisitonnisen ja kolme tonnia, lausuen ääneen setelit. Jo tässä vaiheessa asiakas näkee ihan hyvin setelien määrän. Seuraavaksi noin sekunnissa hän tarkistaa silmämääräisesti setelit kädessään ja taittaa ne jännästi toisen käden sormiinsa kaksinkerroin. Sitten hän ojentuu tiskin ylle asiakkaan puoleen, näyttää setelinippua lähietäisyydeltä konkreettisesti ja plärää setelit pikaisesti läpi yksi kerrallaan, lausuen uudelleen setelit ääneen! Lopuksi hän ojentaa ne kaksin käsin asiakkaalle pienen kumarruksen kanssa. Tämän jälkeen hän nappaa ripeästi 576 jenin arvosta vaihtokolikoita, mutta kuluttaa niihin huomattavasti vähemmän aikaa ja vaivaa. Hän vain lausuu summan ääneen kertaalleen ja ojentaa ne asiakkaalle kuitin kera. Paljon kiitoksia, näkemiin ja tervetuloa uudelleen.
Tämä sama ruljanssi tapahtuu todellakin kaikissa paikoissa jos maksaa isolla setelillä. Vaihtoseteleiden kanssa ollaan aina supersäntillisiä ja kolikot saavat huomattavasti vähäeleisemmän kohtelun.
Olen järkeillyt, että tämän seteliepisodin takana täytyy jälleen olla japanilainen kunniakulttuuri: sen lisäksi, että ollaan rehellisiä, asiakkaalle ei saa jättää missään nimessä edes pienintäkään epäilyksen mahdollisuuttakaan etteivätkö kaikki vaihtosetelit tulisi varmasti annettua. Vaikka se ehkä vie muutamia sekunteja enemmän aikaa, silti se on tietyllä tapaa minusta hieno historiallinen jäänne ja tinkimätön japanilaisen asiakaspalvelukulttuurin osa.

Entä jos ostokset ovat pieniä ja maksetaan vain kolikoilla? Tapahtuma on selvästi vähäeleisempi mutta ripeämpi. Monien kauppojen kassakoneissa on kätevä systeemi: jos asiakas maksaa kolikoilla, myyjä kaataa ne kassakoneen kyljessä olevaan kolikkosuppiloon. Laite tunnistaa, laskee ja erottelee kolikot hetkessä, pullauttaa vaihtorahat myyjälle ja myyjä ojentaa ne ystävällisesti kuitin kera. Kiitos, näkemiin ja tervetuloa uudelleen. Harmi kun lähikaupassamme tätä suppiloa ei ole, sen katseleminen kun on aina jotenkin hypnoottista tällaiselle mekatroniikasta innostuvalle teekkarille.

Joissain pikaruokapaikoissa on viety automatisointi pitkälle. Tullessaan ovesta asiakas löytää ison automaatin, josta voi klikkailla haluamansa ruoka-annoksen lisukkeineen. Hinta kilahtaa näytölle ja asiakas laittaa rahaa automaattiin. Maatti kiittää ja sylkäisee vaihtorahojen kera ulos lappusen, jossa lukee toivottu ruoka-annos lisukkeineen. Nyt asiakas voi mennä istumaan. Tarjoilija tuo vettä tai teetä, ottaa lapun ja vie sen keittiöön. Kokki taikoo annoksen ja hetken päästä tarjoilija tuo ruuan asiakkaalle. Näissä automaattimaksamisissa on se hyvä puoli, ettei veroja tarvitse miettiä vaan ne sisältyvät hintoihin.

Entä jos asiakas on ostamassa jotain kallista ja haluaa maksaa useassa erässä? Se onnistuu kätevästi, mutta vaatii japanilaisen pankkikortin jossa on osamaksuominaisuus. Oletetaan että minulla olisi tällainen kortti ja menisin ostamaan vaikkapa hyvin kallista televisiota, sanotaan 300 000 jeniä (n. 2300  euroa) ja haluaisin maksaa sitä 50 000 jenin erissä kuukausittain. Kassalla myyjä kysyy "monessako erässä haluatte maksaa?" ja vastaan "kuudessa erässä, kiitos". Myyjä naputtaa maksutiedot ja sen jälkeen kuukausittain tililtäni lähtee 50 000 jeniä kunnes summa on kokonaan maksettu. Tämä on kätevää siksi, että asiakkaan ei tarvitse huolehtia osamaksujen maksamisista itse, eikä edes puljata nettipankkien e-laskujen kanssa. Myyjä tekee kaiken kassalla valmiiksi ja nopeasti. Osamaksuominaisuus on helppo ja suosittu, kun tehdään isoja ostoksia. Kyse ei tavallaan ole varsinaisesta luottotilistä, vaan pikemminkin viivytetystä maksamisesta.

Rahaterveisin,

Ulkomaan Gaijin