Ökkömönkiäinen

(Varoitus: EI SOVI HERKILLE LUKIJOILLE! Seuraava juttu sisältää kohtaamisen inhottavan niveljalkaisen otuksen kanssa.)

Viikonloppu meni lähinnä rentoutuessa ja aikaeroväsymyksestä toipuessa. K lähti työkeikalle muualle päin Japania ja palaisi vasta keskiviikkona. Sain siis rauhassa ottaa rennosti ja suunnitella blogia.

Sunnuntai-iltana istuin pimeässä sängylläni uppoutuneena läppärin naputtamiseen. Tunsin oikeassa jalassani jotain ja luulin sen olleen joku roska joka tippui vieressäni olleelta pöydältä. Jatkoin naputtelua häiriintymättä. Hetken päästä jalassa tuntui ärsyttävältä ja liikuttelin vähän varpaitani saadakseni roskan irtoamaan. Taas hetki kului ja jalassa alkoi tuntua jo todella häiritsevältä. Vaistomaisesti nappasin vasemmalla kädellä jalastani roskan pois...jolloin se tarkertui käteeni ja samantien tunsin kädessä samaa ärsytystä. Toin käden lähemmäksi ja vaistomaisesti huiskaisin. Roska putosi sängylle viereeni jolloin läppärin näytön valo paljasti karmean totuuden: "roska" olikin yli kymmensenttinen kiemurteleva ötökkä, joka lähti samantien vilkkaasti etenemään sängyllä. Refleksini toimivat sekunnin murto-osassa: työnsin läppärin sivuun ajatusta nopeammin, hyppäsin pystyyn kauhuissani, ja aloin tuijottaa ökkömönkiäistä. Tunsin nyt kädessä ja jalassa kasvavaa ärsytystä ja kirvelyä.

Ötökkä piti saada pois talosta, mutta se piru oli liukasliikkeinen eikä siihen ollut helppo tarttua. Paljain käsin en halunnut enää koskea siihen. Koetin rypistää talouspaperia käteen ja sen avulla napata otuksen, mutta en saanut otetta. Kolme kertaa se mokoma karkasi ja kahdesti hävisi näkyvistä. Onneksi tuli aina esille jostain. Lopulta se meni sattumalta itse lattialla olleeseen pieneen muovipussiin, jolloin minun tarvitsi vain napata pussi ja sulkea se äkkiä. Tungin pussin alumiinipussiin, jonka suun taittelin moneen kertaan. Pussin kyljessä olleella teipillä varmistin kiinnipysymisen.

Sitten vasta aloin rauhoittua ja sain aikaa ajatella, koska olin varma että alumiinin läpi se piru tuskin itseään onnistuu esille kaivamaan. Olisin tarvinnut lisää teippiä saadakseni mielenrauhan, mutta en tiennyt missä K:n luona sitä on. Oli jo myöhä eikä K vastannut puheluuni. Lopulta päädyin tunkemaan alumiinipussin ensin tyhjään nuudelikippoon ja sen sitten vielä yhteen muovipussiin, jonka suljin tiukasti. Varmuus on paras. Harmi vain, etten voinut viedä pussia roskiin. Täällä nimittäin eri jätteille on eri keräyspäivät, ja tuollainen pussi menisi vasta keskiviikkoaamun jätteisiin, eli vienti tapahtuisi tiistai-iltana. Jouduin siis nukkumaan sen pirulaisen kanssa samassa huoneistossa vielä kaksi yötä. Suljin pussin kylppäriin sillä ajatuksella, että jos se öttiäinen sittenkin pääsee pussien läpi niin ehkä kylppärin ovi pidättelee sitä tulemasta muualle huoneistoon. Voin sanoa että etenkään ensimmäinen yö tuollaisen kokemuksen ja säikähdyksen jälkeen ei ollut levollinen.

Kun pussi oli sinetöity, jonossa oli seuraava ongelma. Kättä ja jalkaa kirveli jo voimakkaasti. Naputtelin terveellä kädellä viestiä natiiveille kavereilleni josko he tietäisivät mitä tehdä, mutta he olivat ilmeisesti jo nukkumassa. Onneksi K:n saksalainen työkaveri oli hereillä ja kysyi asiaa japanilaiselta tyttöystävältään. Sain heti tietää mitä tehdä. Ensiavuksi kipukohtiin kannatti juoksuttaa kuumaa vettä hanasta vartin verran. Sitten kannatti tarkistaa tilanne: Lääkäriin tulisi lähteä jos turvotus alkaisi näyttää todella pahalta tai muita oireita ilmenisi. Jos oireet pysyivät lievinä, kannattaisi käyttää asiaan kuuluvaa salvaa ja odottaa että oireet paranevat itsekseen vuorokauden kuluessa.

Kylppäriin siis. K:n kylppärissä amme käyttää samaa hanaa kuin lavuaari, eli jouduin istumaan koomisen hankalassa asennossa ammeen reunalla oikea jalka ammeessa, vasen käsi taitettuna oikean jalan yläpuolelle samalla kun vesihanasta tulee kuumaa vettä molempien päälle. Istuin siinä parikymmentä minuuttia. Oikealla kädellä pidin yhteyttä ja kerroin miten tilanne etenee. Turvotusta oli alunperinkin vain nimeksi, eikä olo ollut säikähdystä lukuunottamatta huono. Vedenjuoksutuksen jälkeen vähäinenkin turvotus näytti laskeneen ja kirvelykin oli hieman hellittänyt. Lääkäriin siis tuskin tarvitsi lähteä. Salvaa ei tietenkään ollut ja oli niin myöhä ettei apteekki ollut auki.

Koska en saanut unta, rauhoittelin hermojani etsimällä tietoa mikä piru minua oli pistänyt. Kyseessä oli tuhatjalkaisten alajaksoon, juoksujalkaisiin kuuluva Scolopendra subspinipes, japanilaiselta nimeltään Mukade. Minulla oli tuuria, sillä minua pistänyt yksilö oli vain puolet siitä mitä se voisi olla: ne kasvavat yli 20-senttisiksi! Mukade on vieraslaji, joka on ilmeisesti matkailun myötä tullut Japaniin. Ötökällä on kaksi myrkkypistintä päässään, joilla se saalistaa ja puolustautuu. Juoksujalkaiset ovat petoja, jotka etsivät saaliikseen itseään pienempiä eläimiä. Kaikilla juoksujalkaisilla on myrkkyä, mutta Mukaden myrkky on kaikkein voimakkainta. Ihmisen kannalta ratkaisevaa on se, onko myrkylle kuinka allerginen: netistä löytämieni tarinoiden mukaan joillakin ei tunnu juuri muuta kuin kirvelyä jonkin aikaa ja se siitä. Toisilla taas saattaa koko käsi turvota ja kipu olla sanoinkuvaamattoman kovaa. Joku kertoi että häntä on purrut myös pahamaineinen Musta leski -hämähäkkilaji, ja näistä kahdesta jos pitäisi valita niin Mustan lesken purema oli paljon lempeämpi! Silti pahatkin oireet häviävät yleensä vuorokaudessa. Hengenvaara on teoriassa mahdollinen, joskaan ei ainakaan aikuiselle todennäköinen: vain yhden ihmisen tiedetään kuolleen juoksujalkaisen pistoon, hän oli 7-vuotias filippiiniläistyttö.

Tällainen se ökkömönkiäinen oli.

 
Seuraavana aamuna ei juuri enää tuntunut missään. Kirvelyn huomasi vain jos kosketti kyseisiä kohtia. Kävin lounaalla ko. saksalaisen kanssa ja hän vielä varmisti olenko ok. Vakuutin että kaikki on hyvin. Annoin hänelle tuliaisina pyytämänsä lakritsipussit ja Fazerin suklaat. Kiitoksena hän tarjosi herkullisen rasvaisen ramen-annoksen. Tuon jälkeen en enää edes muistanut pistoksia ja iltaan mennessä jäljellä oli vain pientä punoitusta. En siis turhaan viitsinyt hakea salvaakaan. Tiistaina illalla vein lopulta pussin (jossa toivottavasti ölliäinen edelleen oli) roskapisteeseen, josta keskiviikkoaamuna jäteauto nouti sen. Tapaus oli loppuunkäsitelty.

Ennenkuin alatte vauhkoontua, hyvät lähiomaiset, muistakaa että tässä ei käynyt kuinkaan ja vastaavan otuksen kohtaaminen on epätodennäköistä: kukaan työkavereistani ei ole koskaan saanut Mukaden pistosta, eikä K ole koskaan edes nähnyt sellaista vaikka on asunut Japanissa jo vuosia. Yleensä ne eivät ryömi ensimmäistä kerrosta ylemmäs ja K:n asunto on toisessa kerroksessa. Ja jäitä hattuun: emme me täällä missään viidakossa ole. Japanissa on joitain harmillisia otuksia, mutta harvoin niihin suurkaupungissa törmää. Tällä kertaa oli vain huono tuuri. Ainakin selvisi, etten ole sille allerginen. Itse pistoa pahempi ongelma oli säikähtäminen ja sitä seurannut yön kestävä paranoia. Suomessakin on mahdollista saada kyykäärmeen purema, joka voi olla vaarallinen. Karhu voi tappaa. Silti suomalaiset eivät lopeta marjastamista ja eräretkeilyä.

Tämä suomalainen otus ei ole myrkyllinen, mutta kyllä sekin
kannattaa kohdattaessa sulkea muovipussiin ja viedä roskikseen.

Inhonväristyksin,

Ulkomaan Gaijin